Mainos

Viikonlopun Loton jättipottia havitellaan ennätyksellisen suurilla summilla

Loton ja suomalaisen rahapelihistorian ennätyslukemia kirjoitetaan ensi lauantaina uusiksi. 70-vuotissyntymäpäiviään viettävällä Veikkauksella on tarjolla kaikkien aikojen juhlajättipotti, 7,2 miljoonaa euroa.

Normaalisti suomalaiset lottoavat viikossa noin 7-8 miljoonalla eurolla, mutta tällä viikolla lottoon satsataan todennäköisesti yhteensä 18 miljoonalla eurolla.

- Lopullinen summa selviää tämän illan ja huomisen jälkeen, kertoo Veikkaus oy:n tiedottaja Jaana Lindman.

Jos voittosumma ei tällä viikolla osu kenellekään, seuraavalla viikolla Lotossa on jaossa kahdeksan miljoonaa euroa.

Erään lottovoittajan tarina

Radio Nova haastatteli aamulla erästä lottovoittajaa, joka nappasi koneen arpomalla rivillä 700 000 euron voittopotin viime keväänä.

- Minulla oli kahdeksan lappua niitattuna päällekkäin ja alimmaisessa oli voittorivi. Ei se tieto heti kyllä perille mennyt, mutta myöhemmin avasimme konjakkipullon vaimon kanssa, voittaja kertoo.

Miehen lottovoitto on edelleen monelta salassa. Hän ei myöskään ryhtynyt voitonhuumassaan ostamaan linnoja ja ferrareita.

- Uusi auto minun oli pakko ostaa, mutta ei se ollut mikään Lamborghini.

Miehen työt vaihtuivat voiton ansiosta sen verran, että nykyään hän työskentelee sijoittajana.

- Pärnussa on tällä hetkellä yksi sijoituskohde. Ihan normaali talo kuitenkin, ei sentään linna.

Tulevia voittajia mies muistuttaa sen verran, että rahat saa kyllä nopeasti kulumaankin.

- Kyllä ne tässä maailmassa voivat huveta nopeasti. Parempi on kuitenkin laittaa ne poikimaan, eikä pelkästään makuuttaa pankkitilillä. Sijoitustoimintaa en silti suosittele vasta-alkajille. Se on kuin menisi amatöörinä ammattilaisten pokeripöytään.

Lottovoittajan elämä ei mullistu täysin

Veikkauksen Jaana Lindman kertoo, että lottovoittajat ovat usein hämmentyneitä lunastaessaan voittopottia. Voittosumman suuruus saattaa hämärtyä, eikä osata ajatella, mitä voitetulla rahalla oikeastaan saa.

- Kun olemme jutelleet voittajien kanssa vuoden kuluttua, monet ovat siinä vaiheessa hyvin tyytyväisiä ja elämä on asettunut omiin uomiinsa. Voittajat ovat osanneet myös nauttia siitä rahasta, Lindman sanoo.

Lindmanin mukaan lottovoittajien elämä helpottuu jonkin verran rahan ansiosta, mutta he haluavat säilyttää normaalin elämänsä rutiinit. Esimerkiksi päivätöistä harvemmin luovutaan.

- Voittajat haluavat pitää sosiaaliset kontaktinsa ja päivät kulutetaan mieluusti töissä. Rahavoiton ansiosta voittajien on toki mahdollista ottaa enemmän vapaita ja tehdä lomamatkoja, kun siihen vihdoin on mahdollisuus, Lindman summaa.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.