Mainos

Viikonlopun sää: Etelään poutaa, muualle sade- ja ukkoskuuroja

Suomi kuuluu loppuviikon matalapaineen alueeseen ja sää on monin paikoin sateista. Etelä- ja Keski-Suomessa nähdään aika ajoin myös aurinkoisia hetkiä. 

Sää jatkuu epävakaisena ja hieman vuodenaikaan nähden tavanomaista viileämpänä.

– Torstaina ja perjantaina etenkin maan etelä- ja keskiosissa on liikkeellä sade- ja ukkoskuuroja. Myös Lapissa on tänään sadealue. Missään ei kuitenkaan sada koko päivää ja välillä myös aurinko pilkahtelee, MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen ennustaa.

Torstaina ja perjantaina lämpötilat vaihtelevat Etelä- ja Keski-Suomessa 16-20 asteen välillä. Lämpimintä on siellä, missä aurinko paistaa pisimpään.

– Lapissa on hieman muuta maata viileämpää ja pilvisempää, Manninen sanoo.

Loppuviikosta myös ukkostaa. Voimakkaimmat ukkoskuurot sijoittuvat perjantaina Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan.

Sateita eniten Keski- ja Pohjois-Suomessa

Viikonloppuna epävakainen sää jatkuu. Sateet ovat enimmäkseen kuuroja, ja niiden paikkaa on vielä vaikea ennustaa.

– Näyttäisi siltä että sekä lauantaina että sunnuntaina Etelä-Suomessa on poutaa ja aurinkoa. Sateet painottuvat maan keski- ja pohjoisosiin. Lämpötilat pysyvät yhä 16-20 asteessa, auringossa ollaan 20 asteen tietämillä, Manninen sanoo.

Katso ylhäältä videolta Aleksin selitys ukkosen synnystä!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.