Mainos

Viikonlopun sää: Sateita ja hallaa - katso alueelliset ennusteet

Viikonlopun sää on viileää ja epävakaista. Sunnuntaina sateet voivat olla runsaita etenkin maan eteläosassa. Ensi yö on kylmä.

Tänään perjantaina sateita saadaan iltapäivällä lähes koko maassa, mutta sää poutaantuu illan mittaan. Ukkoset ja rakeet ovat mahdollisia etenkin idässä ja maan keskiosassa.

Lauantain vastaisesta yöstä on tulossa kylmä.

– Hallaa voi olla maan keskiosaa myöten ja yöpakkasta etenkin Lapissa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Matalapaine saapuu lounaasta ja tuo uusia sateita alkuyöstä maan eteläosaan lauantaiksi. Sateet etenevät hajanaisina lauantaipäivän aikana kohti pohjoista. Eniten sataa lännessä. Lämpötilat jäävät sateessa alle kymmeneen asteeseen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja sunnuntaiaamuna pohjoisessa voi sataa paikoin heikosti räntää tai lunta. Etenkin pohjoisessa voi olla viikonlopun aamuina mustaa jäätä.

– Sunnuntaina vesisateet voivat olla reippaita etelässä ja kaakossa. Sadetta voi tulla kymmeniä millimetrejä. Tuon matalapaineen reitti on kuitenkin vielä hieman epävarma, sanoo Aleksi Jokela.

Sää jatkuu ensi viikon alussa samankaltaisena tai hieman viileämpänä.

Katso perjantaista sunnuntaille ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.