Mainos

Viikonlopun veneilysää: Aurinkoa ja lämmintä – ukkoskuurot mahdollisia

Viikonloppuna suuressa osassa Suomea on ihanteellinen veneilysää, mutta rajuihin ukkoskuuroihin on syytä varautua.

Pilvisyys on viikonloppuna vaihtelevaa, mutta sää on kuitenkin enimmäkseen aurinkoista ja lämmintä. Päivälämpötilat vaihtelevat 20 asteen molemmin puolin. Lämpimintä on etelässä.

Viime päivinä maan länsiosissa on tullut rajuja ukkoskuuroja. Kovimmissa saderyöpyissä on satanut kerralla jopa kuukauden sademäärä. Rakeita on tullut paikoin.

– Samanlaiset ukkoskuurot ovat todennäköisiä maan länsiosassa perjantaina ja mahdollisia sekä maan eteläosassa että keskivaiheilla koko viikonlopun ajan, sanoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Ukkosia esiintyy nyt pääasiassa mantereella.

– Näin alkukesästä ukkoset karttavat suhteellisen kylmää merta, kuten myös suurten järvien selkiä. Ukkosiin kannattaa silti varautua vesille lähtiessä. Ukkoskuurojen paikkaa on mahdoton ennustaa etukäteen.

Ukkoskuuroihin liittyy usein rajuja puuskia. Tuuli yltyy nopeasti ukkosen lähestyessä.

– Tilanne voi muuttua kevyeen säähän varautuneelle veneilijälle nopeasti vaaralliseksi, toteaa Miina Manninen.

Ukkospuuskia lukuun ottamatta tuuli on viikonloppuna enimmäkseen heikkoa tai kohtalaista kaikilla merialueilla. Vain lauantaina iltapäivällä keskituuli voi etelärannikolla olla yli 7 m/s.

Sadetutka ja tuulitiedot MTV3:n sääsivustolla.

Katso videolta ennuste viikonlopun veneilysäästä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.