Mainos

Viikonlopun veneilysää: Ei kovia tuulia merellä

Veneilijät lähtevät vesille viikonvaihteessa ilman kovia tuulia ja myrskyjä. Sateita ja sumua esiintyy paikoin.

Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen ja maatamme ympäröi kolme matalapainetta. Näiden välisellä vyöhykkeellä Suomessa on kuitenkin enimmäkseen melko poutaista säätä.

– Tuulet ovat laajalti heikkoja ja suunnaltaan vaihtelevia, sillä matalapaineiden keskukset sijaitsevat kaukana Suomesta, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Perjantaina pilvisyys on vaihtelevaa. Lauantai on monin paikoin merellä melko aurinkoinen ja sunnuntaina pilvistyy. Sateita tulee paikoin ja sumujakin voi esiintyä. Seuraava matalapaine sateineen saapuu Suomeen sunnuntaina lännestä.

Suomenlahdella tuuli on enimmäkseen lännenpuoleista ja kohtalaista. Läntisillä merialueilla tuulet ovat sunnuntaihin asti pääasiassa heikkoja ja vaihtelevia. Tuulet alkavat voimistua ja kääntyä etelään sunnuntain aikana.

Katso viikonlopun veneilysää:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.