Mainos

Viikset ovat nyt hyväksi terveydelle

Eturauhassyövästä on pitkään vaiettu, mutta nyt hiljaisuutta murennetaan viiksekkäillä suilla.

Suomeenkin rantautunutta Movember-kampanjaa vietetään sunnuntaista alkaen. Viisi vuotta sitten Australiasta käynnistyneessä kampanjassa miehet kasvattavat itselleen marraskuussa viikset.

Viiksien kasvattajat keräävät itselleen tukijoita, joiden lahjoitukset käytetään eturauhassyövän tutkimukseen, kertoo Movember Suomi -kampanjan promoottori Jarno Salmivuori.

Kampanjalla pyritään paitsi keräämään tutkimusvaroja, myös levittämään tietoa eturauhassyövästä. Sanana movember on yhdistelmä viiksiä (moustache) ja marraskuuta (novermber).

Kampanjaan osallistuvat miehet ovat Mo Veljiä ja naiset Mo Siskoja, Salmivuori sanoo.

- Tämä ei ole pelkkää äijäenergiaa. Naisethan viiksistä enemmän kärsivätkin.

28. marraskuuta jaetaan erilaisia palkintoja juhlagaalassa. Ennen kuin niistä voi haaveilla, tulee liittyä kampanjaan sen verkkosivuilla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.