Mainos

Viileä loppuviikko – onko sateiden päättymistä näkyvissä?

Sää jatkuu viileähkönä. Sateita tulee ajoittain loppuviikollakin, mutta ne muuttuvat paikallisemmiksi. Aurinko voi pilkahdella sadekuurojen lomassa. Pohjoisessa osa sateista on lunta ja räntää.

Tänään keskiviikkona runsaita sateita tulee laajalti. Puuskatuulet voivat aiheuttaa vahinkoa iltapäivän ja illan aikana länsirannikolla ja etelässä.

Sää jatkuu loppuviikolla koleana eikä sateista päästä kokonaan eroon. Tuulet kuitenkin heikkenevät.

– Helatorstaina pohjoisessa ja idässä sataa yhtenäisemmin, etelässä tulee sadekuuroja. Pohjois-Lapissa sateet ovat osittain lunta ja räntää torstaina ja perjantaina. Varhain perjantaina aamulla räntää voi sataa myös maan länsiosassa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Sateet ovat hitaasti vähenemässä viikonloppua kohti ja muuttuvat paikallisemmiksi.

Tämän hetken ennusteen mukaan perjantaina runsaampia sateita tulisi suunnilleen Kajaani–Pori-linjalla, muualla sadekuurot ovat yhä mahdollisia.

– Pohjoisessa on koleaa, kun lämpötilat jäävät vain viiden asteen tienoille, Pohjois-Lapissa alle viiteen asteeseenkin. Etelässä ja idässä lämpötilat ovat 10-15 asteessa. Pilvisyys vaihtelee ja aurinko voi pilkahtaa, ajoittain tulee räväköitäkin sadekuuroja.

Lauantaina etelässä tulee yhä paikallisia sadekuuroja. Lämpötilat ovat perjantain lukemissa 10-15 asteessa. Lapissa on enimmäkseen pilvistä ja lämpötilat viiden asteen molemmin puolin. Sunnuntain sää on lähes lauantain kaltainen, mutta rankempien sadekuurojen riski kasvaa etelässä.

Sää on vaihtelevaa myös ensi viikolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.