Mainos

Viime hetken lottorivillä 46 miljoonaa – turkulainen tärisi tunnin

Heinäkuun lopulla Eurojackpotin päävoitto osui jälleen Suomeen. Turkulainen onnekas veikkaaja voitti 46,1 miljoonaa yhdellä pelatulla rivillään.

Voittorivi oli jäädä pelaamatta, sillä mies oli jättänyt rivinsä juuri ennen pelin sulkeutumista. 

- Nyt voitto tuli yhdellä ainoalla rivillä. Siinä on itse valitut numerot. En kyllä ole edes joka kierroksella sitä laittanut, mutta nyt onneksi jätin rivin perjantaina illalla. Todella tipalla oli, etten olisikaan voittanut.

Seuraavana aamuna hän oli lukenut iltapäivälehtien nettisivuilta päävoiton tulleen Suomeen. Älypuhelimella tarkastattu pelitilin kirjaus "VOITIT 46 154 745,90 €" sai miehen sekaisin.

Ensin alkoi käsien tärinä, sitten päänsärky ja lopuksi vatsa meni sekaisin. 

- Vapinaa kesti pitkään, varmaan tunnin, voittajan puoliso kertoo Veikkauksen haastattelussa.

Unelmista totta

Voittaja on ehtinyt jo hetken miettiä mitä voittorahoillaan tekisi. Yksi ensimmäisistä ajatuksista oli reilut 14 miljoonaa maksavan ja myynnissä olevan Kimi Räikkösen talon ostaminen Helsingin Kuusisaaresta. 

- No, voin sanoa, että emme osta sitä. Turku on kotikaupunki ja oikein mukava kaupunki onkin.

- Nyt voi alkaa toteuttaa haaveitaan, ja jäädä vaikka varhaiseläkkeelle, jos siltä tuntuu. Monta kertaa on yksin tai porukassa pohdittu, mitä miljoonilla tekisi. Nyt se on omalla kohdalla totta. Voi tehdä asioita, joista on haaveillut ja harrastaa niitä asioita, joiden parissa viihtyy parhaiten, onnekas voittaja kertoo.

Voittaja kertoo ettei aio antaa enempää haastatteluja, mutta sanoo nauttivansa täysin siemauksin uuden elämäntilanteen avaamista mahdollisuuksista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.