Mainos

Viimeaikaisia työpaikkakuolemia Suomessa – kymmeniä vuosittain

Suomessa sattuu vuosittain joitakin kymmeniä kuolemaan johtavia työpaikkatapaturmia. 

Tapaturmavakuutusten liiton tilastojulkaisun mukaan esimerkiksi vuonna 2011 työtapaturmissa kuoli 47 palkansaajaa ja vuonna 2012 arviotietojen mukaan 28.

Viime aikoina on sattunut muun muassa seuraavanlaisia kuolemaan johtaneita työtapaturmia:

– Marraskuussa 42-vuotias ghanalaismies hukkui Vuoksen satamassa Imatralla, kun hän oli irrottamassa saksalaisen laivan köysiä, liukastui ja putosi veteen.

– Vuonna 1984 syntynyt mies kuoli lokakuussa metallialan yrityksessä Iisalmessa, kun hänen päälleen tippui raskas metalliesine.

– Syyskuussa keski-ikäinen mies kuoli omakotitalon sähköasennustöissä Rovaniemen Viirinkankaalla.

– Viime vuoden huhtikuussa ulkomaalainen mies kuoli saatuaan sähköiskun voimajohtotyömaalla Savitaipaleella. Puolalaisen yrityksen palveluksessa ollut työntekijä oli uuden voimajohdon tarkastus- ja korjaustöissä.

– Maaliskuussa 2012 kaukolämpöasentaja kuoli Tampereella kuukausi sen jälkeen, kun hän oli saanut vakavia palovammoja pudottuaan 90-asteista vettä sisältäneeseen kaivoon.

Tänään Espoossa kaksi virolaista työntekijää kuoli sortuneen maa-aineksen alle  Mankkaalla. . Kaksi miestä oli työskennellyt noin kolme metriä syvän kaivannon pohjalla, kun maa sortui heidän päälleen.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.