Mainos

Viinan salakuljettaminen yleistymässä

Yhä useampi suomalainen syyllistyy viinan salakuljettamiseen. Eniten kansa tuo laittomasti alkoholia Venäjältä ja Virosta.

Tavallisten ihmisten syyllistyminen alkoholin salakuljettamiseen vaikuttaa olevan yleistymässä. Viime vuonna tullissa kiinni jäi liki 2800 Matti ja Maija Meikäläistä, jotka toivat pullon tai kaksi ylimääräistä.

Tullilaitoksen tilastojen mukaan lieväksi tulkittavan salakuljetuksen määrät ovat olleet nousussa viimeiset viisi vuotta. Sakkolappuja on kirjoitettu joka vuosi noin 10-15 prosenttia isommalle matkustajajoukolle kuin vuotta aikaisemmin.

- Varovaisen nousun trendiä on, ja poikkeus on oikeastaan vain vuosi 2001, jolloin lievien salakuljetusten määrä jäi poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Tapausten määrän nousu selittyy lähinnä matkustajamäärien kasvulla, arvioi tullivalvontatarkastaja Markus Kallio Tullilaitokselta.

Eniten kansa tuo laittomasti alkoholia halvan verokannan maista Venäjältä ja Virosta. Viime vuonna kiinni jääneistä lievistä salakuljetustapauksista peräti 2 407 kirjattiin Itäisessä tullipiirissä eli käytännössä Vaalimaan tai Nuijamaan tulliasemilla ja vain 287 Eteläisessä tullipiirissä eli esimerkiksi Helsingin Meritullissa.

- Erot selittyvät sillä, että pääkaupunkiseudulla on pakko keskittyä ammattimaiseen rikollisuuteen eivätkä resurssit riitä tavallisten matkustajien tarkastuksiin. Tarkastamista vaikeuttaa myös se, että meille saattaa tulla yhden Tallinnan-lautan mukana kerralla toista tuhatta matkustajaa, kun Itärajalla matkustajavirta on tasaisempi, sanoo Eteläisen tullipiirin apulaisjohtaja Maritta Haapasalmi.

Yleisimmin Viipurista

Vaikka sakkolappuja Itäisessä tullipiirissä kirjoitetaankin huomattavasti kiivaampaan tahtiin kuin pääkaupunkiseudulla, vain murto-osa kansan salakuljetuksista paljastuu sielläkin.

- Jos todella keskittyisimme 20 tunnin säännön tai litrarajojen valvontaan, lukemat olisivat aivan toisella tasolla. Nyt tapaukset tulevat ilmi satunnaistarkastuksissa ja ammattimaisemman salakuljetuksen valvonnan sivutuotteena, korostaa Vaalimaan tulliaseman päällikkö Petri Kukkonen.

Itäisen tullipiirin alueella yleisimmin kiinni jää matkustaja, joka on ollut lyhytkestoisella ostosmatkalla Viipurissa tai Pietarissa. Tavallisesti rikotaan 20 tunnin tuontisääntöä eli tuodaan täyslasti viinaa ja kaljaa, vaikka tuontioikeutta ei ole.

- Pirtua Matti tai Maija Meikäläiset eivät juurikaan salakuljeta, vaan viinapulloja tai olutta. Karkea jako on myös, että suomalaiset eivät enää tuo ylimääräistä tupakkaa, vaan siihen syyllistyvät venäläiset, Kukkonen kuvailee.

Sakkohaarukka iso

Laittomien tuliaisten rangaistusvaatimuksena on sakko, jos salakuljetettu määrä pysyy lievänä eli ei nouse kymmeniin viinalitroihin. Keskiverto lievän salakuljetuksen rangaistus on kymmenen päiväsakkoa, ja pienimmän päiväsakon määrä on kuusi euroa.

-Sosiaalinen tausta on tavallisilla salakuljettajilla hyvin laidasta laitaan, sillä joukossa on työttömiä, eläkeläisrouvia ja nuoria koulunsa päättäneitä. Isoimmat lievän salakuljetuksen sakkorangaistukset ovat meillä liikkuneet parissa tuhannessa eurossa, joten todella hyvätuloista porukkaakin on mukana, Kukkonen jatkaa.

Ylimääräisinä tuodut alkoholituotteet voi lunastaa itselleen maksamalla verot, silloin kun kyse on sallittujen litrarajojen ylityksestä. Käytännössä ylimääräiset viinat päätyvät kuitenkin tullin viemäriin, sillä verot ovat korkeat ja esimerkiksi 40 prosenttisesta alkoholista joutuu maksamaan noin 25 euroa litralta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.