Mainos

Viinan viehätys vähentynyt nuorten parissa

Kyselytutkimuksen mukaan 55-64-vuotiaat nauttivat alkoholia entistä enemmän.

Kansanterveyslaitoksen terveystapatutkimuksen mukaan yli 55-vuotiaat ovat lisänneet alkoholin kulutustaan. Sen sijaan 15-24-vuotiaille alkoholi ei maistu enää yhtä hyvin.

Alkoholin hinnanalennukset ja tuontirajoitusten poistuminen ei keväällä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan lisännyt alkoholin kulutusta mitenkään dramaattisesti. Viina on aiemminkin maistunut suomalaisille entistä paremmin, kun sen saanti on syystä tai toisesta helpottunut. Täysraittiiden määrä on Suomessa kuitenkin vähentynyt.

Kansanterveyslaitoksen tutkimukseen vastasi huhti-kesäkuussa lähes 3 400 suomalaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.