Mainos

Viinavero ei enää laske

Viinaveroa ei olla laskemassa. Alkoholiveroa pohtinut valtiovarainministeriön työryhmä ei aio esittää veron laskua, mutta ei myöskään sen nostoa inflaation takia, kertoo Yle Uutiset. Alkoholivero nousi vuoden alussa keskimäärin 11,5 prosenttia.

Valtiosihteeri Velipekka Nummikosken johtama työryhmä aloitti selvittämään alkoholiverotuksen kehittämistä marraskuussa. Työryhmän taustalla on hallitusohjelman linjaus, jonka mukaan alkoholijuomien veroa nostetaan hallituskaudella kansanterveydellisin perustein.

Nummikosken mukaan tulevan vuodenvaihteen verolinjauksiin vaikuttavat kotimainen myynti, matkustajatuonti ja inflaatio. Hintojen nousun takia realistinen vaihtoehto tänä vuonna on veron pitäminen ennallaan, hän sanoi.

Alkoholiveroa pohtiva työryhmä jatkaa työtään elokuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.