Mainos

Viisi loukkaantui rajussa ulosajossa Kokemäellä

Viisi ihmistä loukkaantui ulosajossa Kokemäellä Satakunnassa sunnuntai-iltapäivänä.

Onnettomuudessa vakavimmin loukkaantui henkilöautoon puristuksiin jäänyt nainen, mutta muut selvisivät poliisin mukaan onnettomuudesta lievin vammoin.

Onnettomuus tapahtui hieman kello puoli kahden jälkeen valtatie 2:lla Kokemäen ja Huittisten rajalla, jossa Porin suuntaan matkalla ollut seurue oli törmätä edellä ajaneeseen henkilöautoon. Kuljettaja ehti väistää kulkusuunnassaan vasemmalle, mutta auto suistui ojaan kovaa vauhtia. Ulosajossa auto pyöri useita kertoja ympäri sekä pituussuunnassa että katon kautta.

Kaikki autossa olleet kuljetettiin onnettomuuspaikalta hoitoon, ja ainakin autosta ulos lentänyt puolitoistavuotias lapsi jäi sairaalaan tarkkailtavaksi yön yli. Onnettomuusautossa oli kolme aikuista ja kaksi lasta, eikä kellään ollut turvavöitä eikä lapsilla turvaistuimia.

Auto romuttui ulosajossa täysin. Onnettomuuden syystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Onnettomuuspaikalle pysähtyi pariskunta, joka oli liikkeellä punaisella Toyota Corolla -henkilöautolla. Poliisi pyytää heitä ottamaan yhteyttä Kokemäen poliisiin numeroon 0718747555.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.