Mainos

Viisi loukkaantunut Riihimäellä kolmen auton törmäyksessä

Riihimäellä Kolmostiellä sattuneessa kolmen auton kolarissa on loukkaantunut viisi ihmistä. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa törmäsi toisiinsa kaksi henkilöautoa ja pakettiauto moottoritiellä.

Loukkaantuneista yksi on kuljetettu Helsinkiin Töölön sairaalaan, kaksi hoitoon Riihimäelle ja kaksi Hämeenlinnaan. Tarkempaa tietoa loukkaantuneiden vammoista tai onnettomuuden syystä ei ole.

Hälytys onnettomuudesta tuli hieman puoli kahdeksan jälkeen illalla. Kaikki autot tuhoutuivat rajussa törmäyksessä korjauskelvottomiksi.

Pelastustöiden takia Kolmostie oli suljettuna liikenteeltä Riihimäen pohjoisen liittymän pohjoispuolelta, mutta tie on avattu uudelleen liikenteelle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.