Mainos

Viking Line liputtaa ulos kaksi alusta

Viking Line siirtää kaksi alustaan Ruotsin lipun alle. Ruotsin lipun alle siirretään Turun ja Tukholman väliä liikennöivät M/S Amorella ja M/S Isabella. Toimitusjohtaja Nils-Erik Eklund sanoo, että rekisteröinti Ruotsiin toteutetaan ensi vuoden aikana.

-Yhtiön tekemä selvitys lippuvaihtoehdoista Euroopan talousalueella osoitti, että alusten siirto Ruotsin alusrekisteriin tuo huomattavia kustannusetuja, sanoi Eklund. Hallitus perusti työryhmän valmistelemaan rekisterin vaihtoa. Vikin Linen käymät yt-neuvottelut alusten siirtämisestä Suomesta toiseen rekisteriin päätettiin runsas kaksi viikkoa siten.

Neuvotteluissa todettiin Eklundin mukaan, ettei ole olemassa vaihtoehtoa alusten siirtoon toiseen rekisteriin. Eklundin mukaan yhtiö huomioi matkustaja-alusten työehtosopimusta tarkastavan työryhmän tehtävän muutoksen kustannussäästöjen saavuttamiseksi ja on valmis huomioimaan mahdolliset edistysaskeleet ryhmässä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.