Mainos

Vikström: Hyötynäkökohta ahdistaa ihmisarvoa

Emeritusarkkipiispa John Vikströmin mukaan ihmisarvoa aletaan yhä enemmän määritellä yksilön hyödyllisyyden perusteella. Tämä näkyy niukkuutena muun muassa vammais- ja vanhustenhuollossa sekä sairaaloissa.

John Vikström

Enää ei näytä olevan varaa hoitaa yhteiskunnan heikoimpia ja pienimpiä. Vikström toteaa, että kun pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa korostui puhtaasti ihmisyyteen perustuva ihmisarvo, joka on kaikille sama, nykyisin korostuu ihmisen hyödyllisyys.
-Yhä enemmän painotetaan yksilön merkitystä ja hänen vastuutaan itsestään ja omasta tulevaisuudestaan.

Mutta ongelmaksi tulevat ne, jotka sairauden, vammaisuuden tai vanhuuden takia eivät pysty huolehtimaan toimeentulostaan. Markkinatalouden ohella asennemuutoksen on aiheuttanut vahva ideologinen tekijä, uusliberalismi. Sen mukaan pitää purkaa rajoittava säätely ja antaa tilaa yksilöiden ja ryhmien kilpailulle. -Uhkaa käydä niin, että melkein kaikki saa markkina-arvon, myös ihminen.

Vikström muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskuntaa on kritisoitu siitä, että se ei anna tilaa yritteliäisyydelle. -Tasa-arvon yhteiskunnassa on tehokkuuteen perustuva ihmisarvo joutunut puristukseen.
-Nyt osat ovat vaihtuneet. Osaamiseen, tehokkuuteen ja hyödyllisyyteen perustuva ihmisarvo saa tilaa, ja ihmisyyteen perustuva arvo joutuu ahdinkoon.

Vikström huomauttaa, että pari vuotta sitten kuulimme, miten Suomessakin on valmistauduttu ihmiskokeisiin ja kehitetty rodunjalostussuunnitelmia. Hän arvioi, että tähän toimintaan vaikuttivat taloudelliset resurssit ja aikakauden ajatusvirtaus arvojärjestyksineen ja ihmiskäsityksineen.
-Asetelma tuntuu tutulta. Vaikuttaa siltä, että nuo arvostetut tiedemiehet ja kansalaiset eivät tienneet, mitä tekivät. Tiedämmekö me, mitä olemme tekemässä vastaavan kahden tekijän puristamina ja leimaamina.

John Vikström puhui tänään Tampereen seurakuntien tilaisuudessa, jossa vietettiin yhteiskunnallisen työn 40-vuotisjuhlia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.