Mainos

Vilén linjaa Suomen tavoitteita EU:n laajentumisessa

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén on linjannut Suomen tavoitteita EU:n laajentumisneuvotteluissa. Vilén puhui EU:n jäsen- ja hakijamaissa oleville Suomen suurlähettiläille tänään Helsingissä.

- Suomelle on tärkeää, että EU:n laajentumisneuvotteluissa painotetaan objektiivisten kriteerien merkitystä liittymisneuvottelujen loppuun viemisessä. Hakijamaiden tekemien sitoumusten täyttämisen seuranta on varsinaisten neuvottelujen ohella tärkeää, samoin kuin niiden uudistuspolitiikan jatkuminen", Vilén sanoi.

Vilénin mukaan nyt alkanut Espanjan puheenjohtajuuskausi on ratkaisevassa asemassa laajentumisneuvottelujen loppuunsaattamisen kannalta.

- Kevään aikana käsitellään vaikeimmat, rahoitusvaikutuksiltaan merkittävät neuvotteluluvut: maatalous, rakenne- ja aluepolitiikka sekä budjettiasiat. Liittymissopimusten valmisteluunkin olisi tarkoitus päästä Espanjan kaudella, Vilén kertoi tulevasta ohjelmasta.

Vilén sanoi puheessaan, että tässä vaiheessa neuvotteluja on selvää, että toimivan hallinto- ja valvontajärjestelmän luominen on hakijamaille suurin haaste.

- Neuvottelut ovat edenneet hyvin ja tiedämme, että monet nyt auki olevat kysymykset ovat melko helposti ratkaistavissa. Sen sijaan hakijamailla on vielä runsaasti töitä EU-normiston siirtämisessä osaksi omaa lainsäädäntöään, sen toimeenpanossa ja omien uudistusprosessiensa loppuunviemisessä", hahmotteli tuore ulkomaankauppaministeri.

Laajentumisneuvottelujen loppuratkaisun lasketaan osuvan Tanskan puheenjohtajuuskaudelle tulevana syksynä.

- Tämän hetkinen tilanne osoittaa, että parhaimmassa tapauksessa neuvottelut voitaisiin saattaa loppuun kymmenen hakijamaan kanssa vuoden 2002 lopussa. Tämä järjestys jättäisi Bulgarian ja Romanian toistaiseksi EU:n ovien ulkopuolelle. Laekenissa sovittiin, että mikäli näin tapahtuu, tulee neuvotteluja jatkaville maille luoda tarkistettu ohjelma ja niiden kanssa olisi avattava kaikki neuvotteluluvut vuoden 2002 aikana. Varsinaiset päätökset tehdään ilmeisesti vasta Kööpenhaminassa joulukuussa, totesi Vilén.

Vilén sanoi EU:n laajentumisen olevan ehdottomasti myös Suomen ja suomalaisten edun mukaista. Viimeisen vuosikymmenen tapahtumat ovat hänen mukaansa jälleen osoittaneet, ettei rauhan ja vakauden ylläpito Euroopassa ole itsestäänselvyys. Jäsenyydestä nyt neuvottelevien maiden mukaan tulo EU:hun vahvistaa ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista maanosassamme, luo vaurautta ja vahvistaa kestävää kehitystä, muistutti Vilén lisäten, ettei yhteisten sääntöjen merkitystä ja niiden soveltamista entistä laajemmalla alueella voi kyllin korostaa.

- Liikkuminen helpottuu ja elintasokuilu nykyisten jäsenmaiden ja hakijamaiden välillä tasottuu. Samaan aikaan edellytykset rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaa vastaan paranevat, kuin myös mahdollisuudet tehostaa ympäristönsuojelua ja sen valvontaa Euroopassa, ministeri totesi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.