Mainos

Vilén vapauttaisi kauppojen aukiolon

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén haluaisi vapauttaa kauppojen aukiolon kokonaan. Pienet liikkeet ja monet työntekijät vastustavat ajatusta.

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin mielestä kauppojen aukioloajat pitäisi vapauttaa kokonaan.

Vilén toivoo Nykypäivä-lehden haastattelussa, että kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen jatkaminen kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Aukioloajoista on määrä antaa selonteko vuoden 2004 alussa, kun nykyinen laki on ollut voimassa kolme vuotta.

Vilén arvioi, että selonteon antamien suuntaviivojen mukaisesti hallitus päätyisi joko aukiolon jatkolaajennuksiin tai vapauttamiseen kokonaan.

Muun muassa kirkko, pienet liikkeet sekä monet työntekijät vastustavat aukioloaikojen vapauttamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.