Mainos

Viljasta bioetanolia Suomessa

Suomessa voitaisiin aloittaa viljasta valmistettavan bioetanolin tuotanto, arvioi selvitysmies Esa Härmälä.

Härmälän mukaan Suomeen mahtuisi kaksi tai kolme laitosta, jotka valmistavat bioetanolia ja valkuaisrehua. Ne voisivat tuottaa jopa kolme neljäsosaa oletetusta bioetanolin kysynnästä vuonna 2020. Viljan vientitarve vähenisi samalla kolmanneksen.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sanoo kannattavansa Härmälän esityksiä.

- Härmälän raportti osoittaa, että Suomessa on tietyin edellytyksin mahdollisuudet käynnistää bioetanolin tuotanto. Raaka-ainetta riittää. Tuotannon sivuvirroille, erityisesti rehuvalkuaiselle löytyy kysyntää. Selvityksen päätuotteelle, bioetanolille näyttäisi syntyvän kilpailukykyiset tuotantoedellytykset tietyin ehdoin, toteaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

Työ- ja elinkeinoministeriö antoi marraskuun alussa toimitusjohtaja Esa Härmälälle tehtäväksi laatia arvion siitä, onko Suomessa mahdollista ja taloudellisesti perusteltua käynnistää liikennepolttoaineeksi käytettävän viljapohjaisen etanolin tuotantoa ottaen huomioon mm. biopolttoaineiden lisäkäytölle asetetut tavoitteet, EU:n asettamat kestävyysvaatimukset ja kotimaisen valkuaisrehuomavaraisuuden lisääminen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.