Mainos

Viljojen puinnit lopuillaan koko maassa

Viljasadosta on tulossa laadultaan yllättävän hyvä kesäkauden kuivuudesta huolimatta.

Viljojen puinnit ovat edenneet vauhdilla koko maassa. Sadon laatu on keskimäärin hyvä kuivuudesta kärsinyttä kauraa lukuun ottamatta.

ProAgrian kasvutilannekatsauksen mukaan syysviljojen puinti on saatu lähes päätökseen. Kainuussa puidaan parhaillaan viimeisiä ruiskasvustoja. Sato on laadultaan hyvä, ja monilla alueilla rukiin laatu on jopa erinomainen. Leipäviljakelpoista sadosta on 80-95 prosenttia.

Suuressa osassa maata ruissato on keskimääräinen. Osassa Varsinais-Suomea, Etelä-Karjalassa, Pirkanmaalla ja Lapissa sato jäi tavanomaista pienemmäksi. Parhaiten Etelä-Suomen kuivuudessa selviytyivät suhteellisen myöhään suorakylvetyt kasvustot.

Sateet ovat hieman elvyttäneet nurmia, mutta osa tiloista kärsii edelleen kuivuudesta. Ainoastaan Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa nurmien kasvu on nyt normaalia tai keskimääräistä parempaa.

Myös kevätviljojen puinnit vauhdissa

Myös kevätviljojen puinnit ovat edenneet vauhdilla. Ohra on puitu Uudellamaalla kokonaan, mutta Keski-Pohjanmaan sisäosissa on puimatta vielä kolmasosa.

Ohrasta saatiin hyvä sato Etelä- ja Pohjois-Savossa. Varsinais-Suomessa sato on keskimääräinen, mutta muualla maassa ohrasato jäi tavanomaista huonommaksi. Ohra on laadultaan keskimääräistä tai keskimääräistä parempaa suuressa osassa maata.

Kaura kärsi pahasti kuivuudesta. Ainoastaan Varsinais-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa saatiin keskimääräinen sato. Laadultaan kaura on hyvää Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjanmaan rannikkoalueella sekä Kainuussa. Hämeessä, Pohjois-Karjalassa ja Oulun alueella laatu on keskinkertainen, muualla tavanomaista heikompi.

Kevätvehnästä on puitu suuressa osassa maata jo 90 prosenttia. Monin paikoin sato jäi keskimääräistä pienemmäksi. Laadultaan kevätvehnä on normaalia tai keskimääräistä parempaa lähes koko maassa.

Perunannosto alkamassa

Osassa perunakasvustoista tuleentuminen on alkanut, mutta osa kasvustoista on edelleen vihreänä. Vihreissä kasvustoissa kasvu voi vielä jatkua syyskuun puoliväliin, joten sadonlisäystä on vielä odotettavissa.

Kevätrypsin puinnit ovat loppusuoralla Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Etelä-Karjalassa. Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa on rypsistä puitu puolet. Muualla puinnit ovat vasta alussa.

Sokerijuurikas on kärsinyt kuivuudesta. Viime viikkojen sadekuurot ovat piristäneet kasvua, mutta sato on jäämässä huomattavasti tavanomaista pienemmäksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.