Mainos

Viranomaiset: Sudet saavat yhä kulkea asutuksen lähellä

Suuri enemmistö susialueilla asuvista suomalaisista toivoo lisää keinoja vaikuttaa susikantaan, kertoo tuore tutkimus.

Suomen Riistakeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan susialueilla asuvista 75 prosenttia on toivonut, että paikalliset asukkaat voivat vaikuttaa susikantaan.

Riistapäällikkö Mikael Luoman mukaan reviirikohtaisia yhteistyöryhmiä tullaan perustumaan eri puolille maata marraskuun aikana.

– Tammikuussa käynnistyviin ryhmiin kuuluu metsästäjiä, karjakasvattajia, luonnonsuojelijoita ja paikallisia viranomaisia. Yhteistyöryhmä määrittelee toimenpiteet, jotta susien ja ihmisten rinnakkain elo onnistuu. Tämän lisäksi tulemme kouluttamaan uusia ja entisiä suurpetoyhdyshenkilöitä, kertoo Luoma tulevista toimenpiteistä.

– Riistakeskus tulee jatkossakin jakamaan uusien susireviirien alueilla puolueetonta tietoa susista paikallisille järjestettävissä susi-illoissa, kertoo Luoma.

Riistakeskus kertoi tänään uusista toimenpiteistä susikannan hoitosuunnitelmasta.

Kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi susia tullaan kaatamaan Suomen riistakeskuksen myöntämällä vahinkoperusteisella poikkeusluvilla. 

Sudet saavat kulkea lähellä asustusta

Luoman mukaan sudet saattavat yksittäisinä kertoina kulkea lähellä ihmisasutusta, sillä tämä on tyypillistä käyttäytymistä.

– Sen sijaan toistuvasti ja säännönmukaisesti pihoilla vieraileva susi käyttäytyy epätyypillisesti, jonka perusteella suteen voidaan kohdistaa karkotustoimenpiteitä tai viimeisenä keinona lopettaa eläin.

– Susista huolestuneille kansalaisille ei ole ollut selvää, kuinka toistuvasti suden tai susien on vierailtava asutuksen läheisyydessä, jotta viranomaisilta voidaan edellyttää tilanteeseen puuttumista, sanoo Luoma.

Riistakeskuksen avulla tähän epätietoisuuteen tullaan kehittämään toimintamalli, jolloin tiedetään milloin pihassa vieraileva susi käyttäytyy epätyypillisesti.

– Kehitysalueiksi on valittu Varsinais-Suomi ja Pohjois-Savo, valottaa Luoma.

Susivahinkoja minimoidaan

Luoman mukaan koira-, lammas-, nauta-ja porovahinkoja ennaltaehkäistään kohdistamalla susien metsästyslupia erityisen merkittäviä vahinkoja tuottaviin yksilöihin.

– Tämän lisäksi valtion varoilla avustetaan petoaitatarvikkeiden hankintaa tiloille, joille sudet aiheuttavat merkittävää uhkaa. Suomen riistakeskus antaa myös susivahinkojen ehkäisyneuvontaa. 

– Susien liikkeiden seuranta tietoa julkaistaan verkkoon elokuusta helmikuun loppuun. Tämä auttaa metsästäjiä häirikkösusien jäljittämisessä, kun verkosta näkee millä alueilla susilauma liikkuu, toteaa Luoma.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.