Mainos

Virikekanalat tulevat - Munat kallistuvat

Ensi vuonna voimaan tuleva EU:n uusi kanaladirektiivi nostaa kananmunien hintaa. Jatkossa kanaloiden tulee olla virikkeellisiä ja niissä on oltava enemmän liikkumatilaa kanaa kohti. Metallin sijaan lattiarakenne on muovia, ja esimerkiksi valot säädetään vuorokaudenajan mukaan.

– Siellä on sitten orret, munintapesä ja virikemahdollisuuksia. Siellä pääsee kuopsuttamaan kauraa ja hiekkaa, kertoo toimitusjohtaja Janne Torikka Munax Oy:sta.

Muutokset maksavat tuottajille 40 miljoonaa euroa ja kolmannes tuottajista joutuu lopettamaan toimintansa.

– Se on iso summa rahaa. Totta kai munan hinta nousee hieman, mutta muna on edelleen halpa elintarvike senkin jälkeen, Torikka toteaa.

Siirtymävaihe näkyy todennäköisesti myös kaupan hyllyllä lähikuukausina.

– Nyt on mahdollista, että mennessä syksyyn ja talveen päin, on ajoittain pulaa joistakin munalaaduista johtuen juuri siitä, kun näitä kanaloita muutetaan uusiin laitteisiin. Monta kanalaa on poissa tuotannosta samaan aikaan, Torikka ennustaa.

Tiukkojen hygieniasäännösten vuoksi Suomessa ei myydä ulkomaisia kananmunia, jotka olisivat halvempia. Suurissa EU-maissa direktiivin vaatimat muutokset ovat vielä pahasti myöhässä.

(MTV3)

Katso Heikki Kauhasen juttu Laitilasta (Seitsemän uutiset 9.9.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.