Mainos

Viritetyt mopot valtaavat jälleen kesäkadut

Helsingin liikkuvan poliisin mukaan viritetyt mopot ovat lisääntyneet huolestuttavan paljon kevään ja alkukesän aikana. Muutamissa ratsioissa jopa kaikki tarkastetut mopot ovat olleet viritettyjä.

Nykyään mopon virittäminen on varsin helppoa esimerkiksi pakoputkea muuttamalla. Virittäminen voi lisätä mopon huippunopeutta jopa useita kymmeniä kilometrejä tunnissa.

Komisario Jussi Päiväsalo Helsingin yksiköstä kertoo, että Liikkuva poliisi on ottanut käyttöön uuden laitteen, ns. "mopometrin" viritettyjen mopojen valvontaan.

Mopometri on poliisiauton takakontissa menevä parikymmentä kiloa painava laite. Se asetetaan maahan ja sen rullien päälle työnnetään mopo. Mopo käynnistetään ja sillä ajetaan nopeus suurimmalla vaihteella. Nopeus näkyy erillisessä näyttötaulussa, joka näyttää kilometriä/tunnissa.

Jos seulonnan perusteella ilmenee, että jonkinlaisia virityksiä on tehty, niin sitten mopolle suoritetaan koeajo normaaliin entiseen malliin. Mahdolliset seuraamukset määrätään tämän koeajon tuloksen perusteella.

Vanhempien tutustuttava lasten ajokkiin

Komisario Jussi Päiväsalo peräänkuuluttaa myös vanhempia vastuuseen siitä, etteivät he sallisi lastensa liikkua viritetyillä mopoilla muun liikenteen seassa. Erityisesti kevyen liikenteenväyliä ajetaan paljon viritetyillä mopoilla. Virittämisen ja nopeuden kasvattamisen ongelma konkretisoituu kevyen liikenteen väylillä ajettaessa.

- Kevyen liikenteen väylillä liikkuu muitakin kulkijoita, kuten jalankulkijoita, pyöräilijöitä, rullaluistelijoita ynnä muita. Nämä nopeuserot muihin kevyen liikenteen väyliä käyttäviin nousee helposti koviksi.

15-vuotias vastaa itse ajostaan. Vanhempien on kuitenkin syytä seurata lasten mopoilua. Komisarion mukaan vanhemmilla on vastuu tutustua jälkikasvunsa ajokkiin.

Seuraamukset yllättävät mopoilijoita

Pienemmät viritykset voidaan hoitaa huomautuksella tai rikesakkomenettelyllä. Isommissa virityksissä tulee kyseeseen sakkorangaistukset.

- Mikäli mopoa on viritetty niin paljon, että sitä on pidettävä kevytmoottoripyöränä, niin näissä tapauksissa määrätään myös väliaikainen ajokielto ja ilmoitetaan ajohallintakeskukselle tiedot näistä mopoista. Ajohallintakeskus määrää tietyissä tapauksissa myös moottoripyöräverot, Päiväsalo kertoo.

Kokonaisseuraamukset ovat loppupeleissä yllättävänkin kovat ja saattavat tulla mopoilijalle yllätyksenä.

Komisario Päiväsalo muistuttaa, että suurin osa mopoilijoista on kuitenkin vastuuntuntoista nuorisoa, jotka eivät mopoaan virittele.

Rekisterissä on pitkälle toistasataatuhatta mopoa tänä päivänä ja mopokanta lisääntyy jatkuvasti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.