Mainos

Virkamiehet ja poliitikot siirtyvät yhtiöiden leipiin – Pitäisikö huolestua?

Korkeat tehtävänvaihdokset herättävät kysymyksiä julkisen vallan ja liike-elämän välisistä suhteista.

Viimeisimpänä Jukka Laaksonen on jäänyt eläkkeelle Suomen säteilyturvakeskuksesta ja on siirtymässä Venäjän valtion ydinvoimakonsernin Rosatomin alaisen Rosatom Overseas -yhtiön johtajaksi.

Laaksosen mukaan ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva on väittänyt, että Laaksonen veisi yhtiöön mukanaan teknisiä liikesalaisuuksia. Laaksonen on kiistänyt väitteet.

Lisäksi Laaksosen aikaisemmin virassa antamiaan myönteisiä kommentteja venäläisestä ydinvoimaosaamisesta on nyt tulkittu uudessa valossa.

Miten laki suhtautuu virkamiesten liikkeisiin?

Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto:

"Viranomaisen palveluksessa oleva samoin kuin luottamustehtävää hoitava ei saa paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa senkään jälkeen, kun toiminta viranomaisessa tai tehtävän hoitaminen viranomaisen lukuun on päättynyt. --"

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 6. luku 23 §

Poliitikkojen sidonnaisuudet:

Kansanedustajien sidonnaisuudet

Ministerien sidonnaisuudet

Hallinto-oikeuden professori Outi Suviranta Helsingin yliopistosta toteaa, että oikeuden näkökulmasta asiaa tarkastellaan julkisuuslainsäädännön kautta, jossa määritellään vaitiolovelvollisuus ja salassa pidettävät tiedot.

- Virassa saatuja liikesalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja ei saa paljastaa eikä käyttää hyväkseen senkään jälkeen kun on jäänyt pois tehtävästään, Suviranta havainnollistaa.

Jäähdyttelyaika korkeille virkamiehille?

Kun korkean tason asiantuntijana toiminut virkamies haluaa vaihtaa yksityiselle puolelle, pitäisikö siirtymisaikaa rajoittaa?

Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa, että valtion korkeiden virkojen työsopimuksiin voisi pohtia niin sanottua jäähdyttelyaikaa.

- Olisi epäreilua, jos itse hyppäisin suoraan jonkun voimayhtiön palvelukseen. Heräisi epäily, että tietäisin kilpailijoiden asioista jotain, Härmälä havainnollisti Ylelle.

Hänen mukaansa karenssi voisi kestää puolesta vuodesta vuoteen. Hän toteaa, että toisin kuin yksityisellä puolella, tällaiseen karenssiin liittyvä taloudellinen korvaus voi koitua julkisella puolella ongelmalliseksi tekijäksi.

Härmälä korosti, että hän ei ota kantaa Laaksosen tapaukseen.

Virkamiehet Ranskassa "oma erityinen joukkonsa"

Professori Outi Suviranta näkee Laaksosen tapauksessa ja ydinvoimayhtiö Arevan reaktiossa myös ajattelutavan eroja.

- Suomessa liikkumista virkamiehen roolista yksityiselle puolelle tai toisin päin on pidetty täysin mahdollisena. Ranskassa lähdetään enemmän siitä, että virkamiehet ovat oma erityinen joukkonsa, Suviranta arvioi.

Suviranta ei katso, että tällaiset tehtävänvaihdokset sinänsä heikentäisivät luottamusta julkiseen valtaan.

- Sekin olisi kauheaa, jos virkamiehet eivät kelpaisi yksityiselle sektorille.

Poliitikkojen tehtävänvaihdokset ovat Suvirannan mukaan luonteeltaan toisentyyppisiä. Näistä yksi esimerkki on Matti Vanhasen siirtyminen Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi vuonna 2010.

- Vanhasen tapauksessa ajateltiin, että onko ihmisellä tietty pr-arvo, jonka siirtämistä voisi pitää moitittavana, Suviranta sanoo.

Puhuttaneita tehtävänvaihdoksia viime vuosilta

Matti Vanhanen siirtyi vuonna 2010 pääministerin tehtävistä Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi.

Vanhasen tapauksen yhteydessä sosiaalidemokraattien tuolloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma halusi aloittaa keskustelun siitä, pitäisikö esimerkiksi ministerin viran jälkeen olla karenssi ennen kuin voi siirtyä elinkeinoelämän palvelukseen.

Vihreät esittivät, että ministerin viran jättämisen jälkeen seuraisi karenssi, jonka aikana entinen ministeri ei voisi toimia lobbarina.

Runsaasti keskustelua herätti myös entisen pääministerin, eläkkeelle eduskunnasta jääneen Paavo Lipposen ryhtyminen kaasuputkiyhtiö Nord Streamin konsultiksi vuonna 2008. Tästä ratkaisusta oli kaikuja vielä Lipposen presidentinvaalikampanjan aikana.

Esko Aho siirtyi Nokian yhteiskuntavastuusta vastaavaksi johtajaksi vuonna 2008 työskenneltyään poliittisen uransa jälkeen Sitran yliasiamiehenä.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes jätti politiikan ja siirtyi Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi vuonna 2007.

Kenraaliluutnantti Markku Koli siirtyi viime vuonna pääesikunnan päällikön tehtävistä Arabiemiraatteihin ylimmän sotilasjohdon neuvonantajaksi. Tapaus nähtiin poikkeuksellisena, mutta sille ei ole juridisia esteitä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.