Mainos

Virkamiehet selvittivät maidon hintatilastoja Brysselissä

Maatalousministeriön virkamiehet jatkavat vääntöä saadakseen maidontuottajille pakotekorvauksia Brysselistä.  

Virkamiehet selvittivät tänään Suomen hintatilastoja EU-komissiolle. Keskusteluissa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että ennakkotietojen mukaan Suomen tuottajahinnat ovat pudonneet marraskuussa 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Lukemassa huomioidaan Suomen maidontuotannon osuuskuntarakenne ja tuottajille maksettavat jälkitilit.  

Komissio ei ole vielä päättänyt, onko pudotus riittävän merkittävä tukien maksamiseen. Valtiosihteeri Risto Artjoki jatkaa neuvotteluja huomenna Brysselissä.  
Artjoen mukaan komissio ei ole selkeästi määrittänyt, mitä merkittävä hinnanlasku tarkoittaa. Baltian maissa, joille tukipaketti on myönnetty, hinnat ovat laskeneet vuositasolla vähintään 26 prosenttia.  

Komissio ei ole päättänyt, mitataanko hinnanlaskua vuositasolla vai siitä lähtien, kun Venäjän vastapakotteet tulivat elokuun alussa voimaan.  

Vuositason vertailu on Suomen näkökulmasta järkevintä, koska hinnat heilahtelevat vuoden aikana merkittävästi. Elokuuhun verrattuna tuottajahinnat ovat laskeneet selvästi vähemmän kuin 12 prosenttia. Baltian maissa vastaavaa kausivaihtelua ei ole.  

Maatalousministeri Petteri Orvon (kok.) on tarkoitus keskustella asiasta maatalouskomissaari Phil Hoganin kanssa ensi viikolla.  

"Merkittävän" hinnanalennuksen lisäksi Suomen on osoitettava, että maitotuotteita viedään merkittävästi Venäjälle. Komissio on katsonut, että viennin tulee olla vähintään 15 prosenttia suhteessa maan maidontuotantoon. Suomessa kriteeri täyttyy helposti, sillä noin neljännes maidontuotannosta menee Venäjälle.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.