Mainos

Virolaisen muistomerkki paljastettiin Lohjalla

Valtioneuvos Johannes Virolaisen muistomerkki on paljastettu Lohjalla.

Johannes Virolainen

Kuvanveistäjä Nora Tapperin suunnittelema muistomerkki sijaitsee Lohjan keskiaikaisen kivikirkon tuntumassa ja samalla lähellä Virolaisen hautaa. Varsinaista paljastustilaisuutta edelsi muistokonsertti Lohjan kirkossa. Lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus viedä kukkatervehdyksensä Johannes Virolaisen haudalle.

Muistomerkin paljastustilaisuudessa puhunut pääministeri Matti Vanhanen kertasi puheessaan Virolaisen elämänvaiheita ja hänen merkitystään niin politiikassa kuin karjalaisen heimon kohtaloissa.

-Joskus yhdessä ihmisessä voi toteutua paljon siitä, mikä on hyvää hänen heimossaan ja maakunnassaan, hänen aatteessaan ja kotimaassaan. Tällainen ihminen antaa voimaa aikalaisilleen ja hänen muistamisensa rohkaisee meitä, häntä seuraavia sukupolvia, Vanhanen sanoi.

Virolaisen patsashankkeen taustalla ovat eduskunta, Karjalan Liitto, Lohjan kaupunki ja keskustapuolue.

Valtioneuvos Johannes Virolainen kuoli 86-vuotiaana vuonna 2000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.