Mainos

Virolaislääkärien into Suomen työmarkkinoista hiipunut

Nykyisin noin 300 virolaislääkärillä on oikeudet työskennellä Suomessa lääkärinä. Heistä arviolta 200 työskentelee parhaillaan Suomessa.

Virolaislääkärien kiinnostus Suomen työmarkkinoita kohtaan näyttää vähenevän selvästi. Kaakkois-Suomen sairaaloiden ja terveyskeskusten edustajien Viroon tällä viikolla tekemä värväysmatka keräsi aiempiin vuosiin verrattuna vain murto-osan kiinnostuneita virolaislääkäreitä.

- Viron liittyminen EU:hun tekee sen, että ei ole samalla tavalla tarvetta jakaa informaatiota ja ne lääkärit, jotka Virosta ovat kiinnostuneita lähtemään Suomeen, ovat sen tiedon saaneet mitä tarvitsevat, sanoo Lappeenrannan kaupungin terveysjohtaja Kari Korhonen.

Suomessa uskotaan kuitenkin, että vähäisestä kiinnostuksesta huolimatta virolaislääkärien määrä Suomessa lisääntyy edelleen.

- Kokonaismäärää on vaikea sanoa. Määrä tulee nousemaan 500 ja 1000 välille, toteaa Kymenlaakson sairaanhoitopiirin ylilääkäri Ermo Haavisto.

Vaikka suuri osa virolaislääkäreistä palaa muutaman vuoden kuluttua takaisin Viroon, he ovat helpottaneet merkittävästi Suomen lääkäripulaa. Lääkäripulan uskotaan muutenkin vähenevän lähivuosina, kun uusia lääkäreitä koulutetaan Suomessa entistä enemmän.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 10.04.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.