Mainos

Virolaisten valmius pimeään työhön hiipunut

SAK:n tekemän kyselyn mukaan virolaiset odottavat aiempaa tasaveroisempaa kohtelua Suomen työmarkkinoilla.

Virolaiset odottavat aiempaa tasaveroisempaa kohtelua Suomen työmarkkinoilla. Reilu neljännes virolaisista olisi valmis ottamaan palkan vastaan pimeänä, kun vuonna 2002 tähän olisi suostunut joka kolmas. Yli puolet virolaisista katsoo, että heidän palkkatasonsa olisi oltava Suomessa samaa tasoa kuin suomalaisten. Toisaalta hieman yli neljännes tyytyisi suomalaisia alempaan palkkatasoon.

Yli kolmannes suostuisi tekemään ylitöitä niin paljon kuin työnantaja haluaa, käy ilmi SAK:n teettämästä kyselystä.

Kaksi kolmasosaa virolaisista uskoo sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvavan EU-jäsenyyden myötä. Kolme neljästä pitää palkkojen kohoamista muiden EU-maiden tasolle epätodennäköisenä. Työllisyyden parantumiseen uskoo joka kolmas.

Kyselyyn vastasi tuhat virolaista helmikuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.