Mainos

Virrenveisuu ei suju nuorilta

Pohjoismaisilla kirkkopäivillä ollaan huolissaan nuorison virrenveisuutaidoista. Virsilaulun asema on heikentynyt kaikissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta, Helsingissä pidettävillä päivillä todettiin.

Esimerkiksi Helsingin Vuosaaren ala-asteilla virsiä opettava seurakuntakanttori Teija Tuukkanen ei anna osaamisesta mairittelevaa arviota. Kanttori Tuukkanen valittaa, että nuoret osaavat vain viitisen vierttä, ja tunnetuimpia ovat Suvivirsi, Hoosianna, Enkeli taivaan ja uudemmista virsistä Kuule Isä taivaan ja Herra kädelläsi.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.