Mainos

Vissyn ja ksylitolin terveysvero tyrmistyttää

Makeis- ja panimoteollisuus ovat ottaneet tyrmistyneinä vastaan hallituksen päätöksen makeisverosta ja virvoitusjuomien veronkorotuksesta. Varsinkin verojen perusteet närästävät teollisuudenaloja.

Makeisten ja virvoitusjuomien verotusta on perusteltu muun muassa kansanterveydellisillä vaikutuksilla. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n pääjohtaja Pekka Puskan mukaan haittavero on oikea tapa pyrkiä rajoittamaan kulutusta.

- Kysehän on lasten ja nuorten lihomisesta, joka on maailmanlaajuinen ilmiö. Siihen on tietysti monta syytä, mutta myös päivittäinen limsojen ja karkkien käyttö, Puska toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tero Kallio näkee kuitenkin, että virvoitusjuomaveron perusteluiksi eivät riitä pelkät terveysvaikutukset. Kallion mukaan esimerkiksi vissyvesien kohdalla vero pitäisi näillä perusteilla poistaa kokonaan.

- Tällä hetkellä virvoitusjuomaveroa kerätään myös vissyvesiltä. Jos veroa perustellaan terveyssyillä, niin on aika vaikea nähdä, että vissyvesissä on sokeria tai esimerkiksi kaloreita.

Myös ksylitol-tuotteet ovat Kallion mukaan ongelmallisia, sillä niitä ei voida EU-säännöksistä johtuen jättää verotuksen ulkopuolelle.

Kallio pitää kuitenkin kansanterveyteen nojaavia perusteita esimerkiksi sokerin kohdalla oikeutettuna. Hän muistuttaa kuitenkin, että sokeria on paljon muuallakin kuin makeisissa ja virvoitusjuomissa.

- Siinä mielessä on hieman kohtuutonta, että tämä verotuspotti kohdistuu kahteen kapeaan teollisuudenalaan.

(MTV3)

Katso toimitusjohtaja Tero Kallion haastattelu. Keskustelussa mukana puhelimitse THL:n pääjohtaja Pekka Puska. (Huomenta Suomi 31.8.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.