Mainos

VM:n budjettiehdotukselle risuja ja ruusuja

Valtiovarainministeriön budjettiehdotusta on kommentoitu laajasti eri tahoilla. Ansioverotuksen kevennys miellyttää erityisesti kokoomusta. Tiukinta kritiikkiä kuullaan yllättäen SDP:stä.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen esittelemä budjettiluonnos on saanut tukea yllättävältä suunnalta, oppositiosta. Kokoomusjohtaja Ville Itälä on tyytyväinen budjetin ansioverolinjaan. Hän kiittelee kokoomuslaisen verolinjan jatkumista ja toteaa, että hallitus on tehnyt ihan oikeita kokoomuslaisia ratkaisuja.

Purnattavaakin toki löytyy. Itälä pitää progression kiristämistä eli veroasteen tiukempaa korottamista tulotason nousun mukaan huonona ratkaisuna, mikäli kansainväliseen verokilpailuun halutaan vastata.

Myös toinen oppositiovaikuttaja, vihreiden Osmo Soininvaara pitää tuloverojen alentamista hyvänä asiana, mutta valittelee sitä, että valtion tulonmenetyksille ei etsitä korvaajia muualta, kuten energia- ja ympäristöveroista.

Tiukinta kritiikkiä demarijohtoinen budjetin suunnitteluryhmä saa yllättävältä suunnalta, puolueen omasta leiristä. Sosiaalidemokraattien talousvaikuttaja Jukka Pekkarinen ennustaa Aamulehdessä veroalennusten loppuvan, jos nykyisenkaltaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta halutaan pitää kiinni.

Kritiikkiä Kalliomäki on saanut myös oman eduskuntaryhmänsä sisältä. Veronkevennysten painopistettä voisi vielä lisätä pieni- ja keskituloisiin, kuittaa Demareiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson Aamulehdessä.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 31.07.2003)

(Aamu-uutiset 31.07.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.