Mainos

VM: Valtion velanotossa on rajansa

Valtio joutuu ensi vuonna turvautumaan velkarahaan tukiessaan yrityksiä ja auttaessaan Islantia. Valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen vaatii jo varovaisuutta julkisiin tukitoimiin. Hän muistuttaa, ettei valtio voi loputtomasti ottaa lisää velkaa.

- Kyllä täytyy nyt muistaa, että tässäkin asiassa tulisi tolkku säilyttää. Ei se valtionkaan lainanottomahdollisuus ihan loputon ole, Pekkarinen sanoo.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Sixten Korkman on huolissaan liian avokätisestä tukemisesta.

- Siinä on tietysti moraalinen pulma, kun takavuosina meklarit, pankinjohtajat ja omistajat saivat suuria voittoja taskuunsa. Nyt menee huonosti ja tullaan sitten veronmaksajan kukkarolle. Sehän on täysin väärin, siksi onkin tärkeätä, että tuo pääomittaminen tapahtuu vastikkeellisesti, niin että omistajat menettävät rahojaan ja että veronmaksaja saa hänelle kuuluvan osuuden siitä arvonnoususta, toteaa Korkman.

Valtioin tukitoimille on tarvetta, kun luottamus pankkien välillä palautuu tuskallisen hitaasti.

- Tämähän on suuri ongelma, koska me voimme pääomittaa pankkeja, mutta jos se raha jää pankkeihin, se ei paljon lämmitä, Korkman jatkaa.

Pekkarinen puolestaan huomauttaa, että pankkikriisiä ei ole vielä voitettu.

- Entistä suuremmaksi nousee riski maailmalla siitä, että tämä reaalitalouden kriisi, yrityskonkurssit, velkaantuneiden yritysten ja kotitalouksien ongelmat kaatuvat pankkien niskaan. Eikä pankkikriisi suinkaan ole vielä ohi, Pekkarinen pohtii.

Pekkarinen pelkää, että maailmalla taantumasta tulee pitkä, mutta Suomi on vielä hyvissä asemissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.