Mainos

Voiko valtuutettu luistaa työnteosta?

Ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa ollaan huolissaan monien työnantajien nihkeästä suhtautumisesta työntekijöidensä kuntavaaliehdokkuuteen.

Usein kysymys on niin sanotusta venäläisestä vihjeestä, joka ei suoraan kiellä, mutta kehottaa vakavasti harkitsemaan ehdokkuutta. Näistä vihjeistä on kuulunut tietoja puoluekentältä eri puolilta maata, taustalla on pelko poissaoloista.

Perustuslaki takaa oikeuden olla ehdokkaana. Työsopimuslaissa taas sanotaan, että työnantajan on annettava vapaata kunnallisten asioiden hoitamiseen.

– Nyt jos vaaleissa tulee valituksi, niin työntekijälle tulee antaa vapaata valtuuston kokouksiin osallistumiseen. Palkkaa siitä ei tietenkään tarvitse maksaa, mutta kunta maksaa ansionmenetyskorvauksia, sanoo SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto.

Sama pätee, vaikka työ olisi luonteeltaan iltatyötä. Myös työmatkasta on oikeus kieltäytyä, jos kunnalliset tehtävät osuvat päällekkäin sen kanssa.

Yrittäjäjärjestöissä kiistetään työnantajien nihkeys yhteiskunnallista toimintaa kohtaan. Sen sijaan siellä nähdään, että kuntien luottamustoimien hoito vie entistä enemmän aikaa. Eniten kärsivät pienet yritykset, joissa poissaolot tuottavat ongelmia.

Pelissä myös työpaikan imago

Työnantajien penseys työntekijöiden poliittista toimintaa kohtaan on toistuva ilmiö. Asia nousi viimeksi esille viime eduskuntavaalien alla. Taustalla voivat olla ajankäytön lisäksi imagolliset syyt.

– Työnantajat eivät välttämättä pidä siitä, että heidän työntekijänsä kytkeytyy johonkin tiettyyn puolueeseen. Pelätään esimerkiksi, että asiakkaat saattavat kaikota, jos kaikki muistavat, että siellähän on sen x-puolueen ehdokas, aikovatko ne palkata lisääkin niitä, Lehto pohtii.

Työnantaja voi päättää vain siitä, mitä on sovittu koskemaan työaikaa. Vain poikkeuksellisesti työnantajalle kuuluu työntekijän vapaa-ajan tekemiset.

– Jos esimerkiksi kärähtää ratista vapaa-ajalla, niin se saattaa jotenkin vaikuttaa työsuhteeseen, mutta en keksi miten yhteiskunnallinen toiminta voisi olla sellaista, Lehto sanoo.

Vain kuntien johtavissa tehtävissä työskentelevät henkilöt eivät voi olla ehdolla kuntavaaleissa jääviyssyiden takia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.