Mainos

"Voisiko joku viedä torikahville?" - Ystävänpäivä nostaa esiin vanhusten yksinäisyyden

Iso osa iäkkäistä suomalaisista viettää huomista ystävänpäivää yksin.

HelsinkiMission toiminnanjohtajan Olli Valtosen mukaan yksinäisyys koskettaa useampaa kuin 300 000 yli 65-vuotiasta. Suomessa joka toinen päivä yli 65-vuotias ihminen tekee itsemurhan. Takana on yksinäisyys ja siihen liittyvä masennus.

- Yksinäisyys ei näy välttämättä niin, ettei olisi lapsia ja lapsenlapsia. Ennen kaikkea se näkyy siinä, että kaverit kuolevat ja sosiaalinen verkosto katoaa ympäriltä. Valtonen sanoo.

Vanhuuden myötä myös liikkuminen voi vaikeutua niin, että he jäävät jumiin neljän seinän sisälle.

- Vanhusten tilanne on tukala. Osin se liittyy siihen, että heidät on ilman mitään kansalaiskeskustelua tiputettu sosiaaliturvan ulkopuolelle esimerkiksi mielenterveyspuolella. He eivät resurssipulan takia saa aikoja mielenterveyspuolelle.

HelsinkiMissiolla ja esimerkiksi Suomen Punaisella Ristillä on vanhusystävätoimintaa. Valtosen mukaan kampanjat tuovat mukanaan aina uusia vapaaehtoisia, mutta lisää tarvitaan koko ajan. HelsinkiMissiolla on nyt noin tuhat vapaaehtoista.

Auttaa voi ilman pitkää sitoutumistakin

- Paras tapa auttaa yksinäistä on tarjota hänelle seuraa. Ei se suoranaisesti edes kuulu valtiolle tai kunnille, vaan on tällaista lähimmäisapua. Siksi olemme alkaneet pyytää ihmisiä mummoille ja papoille kavereiksi, Valtonen kertoo.

Valtonen sanoo ymmärtävänsä, etteivät aktiivisesti työssäkäyvät ihmiset välttämättä ehdi tai pysty sitoutumaan pidempiaikaisiin projekteihin. Siksi hänen järjestönsä kyselee nyt vanhusten toiveita ja etsii näille rahoitusta ja toteuttajia.

- Suurin osa toiveista on sellaisia, että voisiko joku viedä minut kesällä vielä torikahville.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.