Mainos

Voitti lotosta yli kaksi miljoonaa – irtisanoutui välittömästi

Lotossa täysosumalla 2,25 miljoonaa euroa voittanut mies ei aikaillut päätöksessään, vaan irtisanoutui työstään sen jälkeen kun voiton maksamiseen liittyvät muodollisuudet oli hoidettu.

Mies ilmoitti asiasta puhelimitse.

– Irtisanouduin. Kerroin, etten palaa enää jatkamaan kesken jääneitä tehtäviä. Kuului naurua ja onnitteluja, mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Mies vakuuttaa, ettei aio jäädä laiskottelemaan. Hänellä on Veikkauksen mukaan kymmeniä vuosia eläkeikään.

– Olen aina tehnyt paljon. Aika näyttää, mitä rupean puuhamaan. Ainakin harrastuksille jää nyt alkuvaiheessa enemmän aikaa.

Mies sai tietää voitostaan työpaikallaan, jossa hän oli ylitöissä. Kun hänelle selvisi, että kaikki seitsemän numeroa olivat oikein, soitti mies puolisonsa hakemaan hänet töistä.

– En uskaltanut enää ajaa itse autolla. Jalat eivät pitäneet. Menin ihan lötköksi ja sekaisin, mies muistelee.

Pariskunta ei juhlinut voittoa kauhean villisti, sillä kotimatkalla he ostivat kioskilta pullon olutta ja yhden pullon limonadia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.