Mainos

Volanen: Ahvenanmaa-asiat yhteen ministeriöön

Ahvenanmaan asioiden hoidosta on muodostunut monimutkainen vyyhti, jossa kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta.

Ahvenanmaan asioiden hallinto Helsingissä kaipaa valtiosihteeri Risto Volasen mukaan uudistamista. Hän harkitsisi esimerkiksi hallinnon keskittämistä jonkin nykyisen ministeriön vastuulle.

- Vuosikymmenien mittaan Ahvenanmaan asioiden hoidosta on keskushallinnossa muodostunut monimutkainen hallinnollinen vyyhti, jossa kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa tai -vastuuta, hän kuvaa nykytilaa..

Edellisellä hallituskaudella muodostettiin virkamiesten Ahvenanmaa-iltakouluryhmä, jota Volanen on johtanut. Hänen mukaansa ryhmä on osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi.

- Sillä ei ole säädösperustaa, ja siitä muodostuu käytännössä helposti yksi ylimääräinen, toimivaltaisten ministeriöiden ohittamiseen houkutteleva vaikuttamiskanava.

Eväitä keskusteluun saatiin Volaselle tänään luovutetusta selvityksestä, jossa emerituskansleri Bertil Roslin tutki Ahvenanmaan ja muiden eurooppalaisten itsehallintoalueiden taloudellisia järjestelmiä.

Ahvenanmaa on yksi Euroopan vanhimmista itsehallintoalueista. Ahvenanmaan ja valtakunnan toimivaltajako antaa maakunnalle laajan toimialan. Toisaalta Ahvenanmaalta puuttuu toimivalta taloudellis-poliittiselta alueelta, vaikka maakunnan talous ja elinkeinorakenne eroavat jyrkästi emämaassa vallitsevista rakenteista, selvityksessä todetaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.