Mainos

VR aloittaa jättimäiset yt-neuvottelut: Ulos jopa 570

Vr Group käynnistää yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa 570 henkilön irtisanomiseen. 

Yt-neuvotteluiden piirissä on yhteensä noin 2800 henkilöä matkustajaliikenteestä, junien kunnossapidosta, junaliikennöinnin yksiköstä sekä junien ravintolapalveluista vastaavalta Avecralta. 

Neuvottelut eivät koske matkustajaliikenteen lähiliikennettä, VR-konsernin keskitettyä hallintoa, VR Trackia, VR Transpointia eikä Pohjolan Liikenne Oy:tä.

Hinnat pysyvästi laskuun

VR laski kesäkampanjassa hintoja, ja aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä.

– Kesä osoitti, että suomalaiset haluavat matkustaa junalla, kun hinta on kohdallaan. Junamatkustuksen lisäämiseksi meidän on laskettava hintoja pysyvästi. Hintojen laskeminen kannattavasti edellyttää kustannusten karsimista ja toiminnan uudistamista, toimitusjohtaja Mikael Aro toteaa.

Myös junien aikatauluja ja reittejä tullaan muuttamaan. Säästöohjelmalla tavoitellaan kaikkiaan 50 miljoonan euron säästöjä. 

Yhtiö harkitsee joidenkin asemien lipunmyynnin sulkemista. Lisäksi uuden junakaluston ja liikennemuutosten myötä kunnossapidon tarve vähenee. Näistä suunnitelmista johtuen myös veturinkuljettajia tarvittaisiin aiempaa vähemmän.  

Muutokset on tarkoitus toteuttaa tänä ja ensi vuonna.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.