Mainos

VR:n alkuvuosi kaaoksesta toiseen

VR:n junaliikenne on takkuillut viime aikoina monista eri syistä. Talvella ongelmia tuottivat haastavat sääolosuhteet, tänään liikenne jumittaa raiteiltaan suistuneen lähijunan takia. Ongelmat ovat haitanneet niin kauko- kuin lähiliikennettä.

Matkustajat ovat odotelleet asemilla pitkiäkin aikoja. Esimerkiksi hiihtolomasuunnitelmat saivat uusia käänteitä, kun öitäkin vietettiin asemilla hotellien tai lomamökkien sijaan. Matkustajien luottamus VR:ään ja sen tiedotukseen onkin ollut ongelmien vuoksi jyrkässä laskussa. VR on milloin peruuttanut, milloin supistanut junien kulkua, ja liikenteen viivästymiset ovat usein aiheuttaneet dominopelin kaltaisen myöhästymisten ketjun.

Törmäys hotelliin lisäsi ongelmia

Yli 30 asteen pakkaset ja lumipyryt vaikeuttivat junaliikennettä poikkeuksellisen paljon alkuvuoden aikana, minkä vuoksi VR joutui supistamaan erityisesti pääkaupunkiseudun lähiliikennettä. Aikataulumuutokset ja viivästykset haittasivat varsinkin junalla päivittäin matkustavia asiakkaita.

Poikkeuksellisen haastava talvikeli vaikutti myös rataverkkoon ja junakalustoon. Pitkään jatkunut yhtenäinen pakkaskausi ja lumisateet jäädyttivät kalustoa koko rataverkon alueella ja vaikeuttivat vaihteiden kääntymistä. Pöllyävä lumi tukki myös vaihteita VR:n Helsingin varikolla ja esti junien pääsyn Helsingin asemalle.

Jos lumipyry ei tuottanut alkuvuonna tarpeeksi ongelmia, niitä lisäsi junan törmääminen hotellin seinään Helsingin rautatieasemalla. Juna törmäsi Holiday Inn -hotellin seinään siten, että se nousi melkein pystyyn ja luisui hotellin toiseen kerrokseen.

Turmajunaa oltiin siirtämässä varikolta rautatieaseman laiturille 9, mutta jarruvika pysäytti junan Pasilan ja Linnunlaulun väliin. Siksi konduktööri joutui kytkemään jarrut pois päältä. Jossain vaiheessa työntämistä veturin kytkinlenkki oli kuitenkin irronnut vetokoukusta, mikä mahdollisti neljän vaunun karkumatkan.

Peruutuksia, viivästyksiä, supistuksia

Lumiongelmat vaikuttivat liikenteeseen edelleen maaliskuussa, ja huhtikuussa routa osoittautui uudeksi haasteeksi junakalustolle. Routa hidasti junaliikennettä eri puolilla Suomea. Routa nostaa ratakiskoja ja heikentää perustuksia. Sen vuoksi nopeutta joudutaan laskemaan pitkällä matkalla ja siitä aiheutuu puolen tunnin viivästymisiä.

Huhtikuun puolessavälissä kymmenet junat pysähtyivät eteläisessä Suomessa tietokonevian vuoksi. Junat seisoivat toista tuntia Helsingin ja Riihimäen sekä Helsingin ja Turun välillä. Lisäksi lähiliikenteen junat pysähtyivät Helsingin ja Vantaankosken välillä.

Tänään junaliikenne takkuilee Helsingissä eilen sattuneen henkilöjunan raiteilta suistumisen vuoksi. Sähköradan korjaustöiden arvioidaan kestävän useita päiviä. Tämän johdosta pääkaupunkiseudun lähiliikenne ajetaan poikkeusaikatauluin. Myös kaukoliikenteessä on poikkeuksia. Rantaradan ja Vantaankosken radoilla liikennöidään lähes normaalisti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.