Mainos

VR:n ongelmat jatkuvat: Yli kolmannes kaukojunista myöhässä alkuvuonna

Kaukojunat ovat myöhästelleet alkuvuonna roimasti. Liikenneviraston mukaan useampi kuin joka kolmas kaukojunista saapui myöhässä määräasemalleen tammi- ja helmikuussa.

Ajallaan kaukojunista kulki tammikuussa vain vajaat 66 prosenttia ja helmikuussa noin 56 prosenttia kaukojunista. Viime vuonna luvut olivat noin viisi prosenttiyksikköä paremmat.

Lähiliikenteessä täsmällisyys on sen sijaan parantunut hieman viime vuoteen verrattuna. Tammikuussa noin 91 prosenttia ja helmikuussa 79 prosenttia lähijunista kulki ajallaan, kun viime vuonna vastaavat luvut olivat kymmenisen prosenttiyksikköä heikommat.

Liikenneviraston mukaan myöhästymiset johtuivat eniten sään aiheuttamista ongelmista sekä junakalustolle että rataverkolle ja turvalaitevioista. Lisäksi Helsingin ratapihan ahtaus pahensi myöhästymisiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.