Mainos

Vuoden alusta voimaan 10 kuntaliitosta

Ensi vuoden alusta tulee voimaan 10 kuntaliitosta. Vuonna 2013 toteutuvista liitoksista neljä on monikuntaliitoksia, joissa on osallisena enemmän kuin kaksi kuntaa.

Vuoden alusta yhdistyvät Etelä-Pohjanmaalla Alavus ja Töysä, Pohjois-Karjalassa Kitee ja Kesälahti, Pohjois-Savossa Kuopio ja Nilsiä ja Uudellamaalla Lohja, Karjalohja ja Nummi-Pusula.

Etelä-Savossa tapahtuu kaksi liitosta kun Mikkeli, Ristiiina ja Etelä-Karjalan puolelta Suomenniemi liittyvät yhteen ja maakunnan itälaidalla Savonlinna, Kerimäki ja Punkaharju.

Pohjanmaalla liittyvät Vaasa ja Vähäkyrö. Pirkanmaalainen Sastamala ja satakuntalainen Kiikoinen lyövät hynttyyt myös yhteen.

Pohjois-Pohjanmaalla tapahtuu kaksi liitosta. Pienemmässä Raahe ja Vihanti muodostavat liitoksen ja suuremmassa syntyy uusi Oulu Oulun, Oulunsalon, Haukiputaan, Kiimingin ja Yli-Iin liitoksessa.

Vuonna 2013 tapahtuvat kuntien yhdistymiset ovat viimeisiä, joihin kunnat saavat Paras-hankkeen mukaista yhdistymisavustusta. Käynnissä olevan kuntauudistuksen myötä tapahtuvia kuntaliitoksia tullaan myös tukemaan yhdistymisavustuksin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.