Mainos

Vuokramökkien kysyntä ennätysvilkasta

Mökki järvenrannalla on edelleen suomalainen kesäklassikko. Yhä harvempi haluaa kuitenkaan omaa mökkiä.

Nykyturisti haluaa mökiltä samat mukavuudet, jotka kotoakin löytyvät. Perusvarustelun lisäksi lomailija tahtoo myös oman saunan ja tietysti omaa rauhaa.

Englantilainen Hiltonin perhe nauttii järvimaisemasta Päijänteen rannalla Asikkalassa:

- Kesämökki käsitteenä on briteille tuntematon. Meillä on leirintäalueita, mutta ei mitään tällaista. Koska ei ole olemassa samanlaista luonnonvaraista ympäristöä. Eikä myöskään samaa järvi- ja saunakulttuuria, mökkituristi Paul Hilton kertoo.

Suurin osa mökkivarauksista tehdään internetissä. Pientä ongelmaa lontoolaisperheelle tuotti varauksen tekeminen:

- Katsoimme internetistä, mikä oli hankalaa, koska en osaa suomea. Halusin löytää jotakin internetin hakukoneen avulla, Anastasia Hille harmittelee.

Vuokramökin tasosta kertoo tähtiluokitus, johon nettivaraaja joutuu luottamaan. Nyt liikkeellä ovat myös viime hetken varaajat, jotka tekevät varauspäätöksen vasta viikonlopun säätiedotuksen kuultuaan.

- Meillä on vielä muutama mökki, joissa on ulkohuussi ja siinä on oma eksotiikkansa ja luonto. Jos tätä tekee bisnesmielessä ja haluaa ympärivuotisia asiakkaita niin kyllä varustetason on oltava suht korkealla ja pitää olla sisävessat ja keittiö hyvin varustettu. Kyllä se siihen on mennyt, mökkiyrittäjä Kaarina Pätiälä Pätiälän Kiinteistö ja Lomasta kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.