Mainos

Vuokratyön käyttö kunnissa vähäistä

Jytyn tutkimuksen mukaan vain noin 13 prosenttia kunnista käyttää ulkopuolista työvoimaa.

Kunnat käyttävät palveluidensa tuottamiseen entistä enemmän henkilöstövuokrausyrityksiä. Vuokratyön käyttö on kuitenkin lisääntynyt suhteellisen hitaasti.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn tutkimuksen mukaan vain noin 13 prosenttia kunnista käyttää ulkopuolista työvoimaa. Vuonna 2003 määrä oli Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton arvion mukaan 12 prosenttia.

Yksityisellä sektorilla vuokratyön käyttö moninkertaistuu. Se lisääntyy vuosittain jopa noin 30 prosentin vauhdilla.

Kasvu vauhdittuu myös kunnissa. Niistä kunnista, jotka eivät käytä henkilöstövuokrausyrityksiä, 15 prosenttia ilmoitti, että asia voi tulla ajankohtaiseksi lähiaikoina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.