Mainos

Vuoksen vainaja osoittautui Imatralla kadonneeksi venäläisturistiksi

Vuoksesta eilen löytynyt vainaja on tunnistettu.

Etelä-Karjalan poliisilaitokselta kerrotaan, että Vuoksesta löytynyt vainaja on viime torstaina Imatran Valtionhotellin lähellä valokuvausmatkalla kadonnut, vuonna 1972 syntynyt venäläinen mies. Mies oli ollut vanhempiensa kanssa lomamatkalla Imatralla. Hän katosi lähdettyään valokuvaamaan koskinäytöstä Valtionhotellin puoleiselle rannalle.

Vainaja löytyi eilen Rautatehtaan korkeudella, kun kalastamassa olleet nuoret havaitsivat vainajan ja ilmoittivat asiasta viranomaisille. Vainaja toimitettiin ruumishuoneelle.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä kuolemansyyn tutkintana. Vainajan oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehdään tällä viikolla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.