Mainos

Vuosi 2012 tuo mukanaan uuden presidentin ja piilotupakat

Vuonna 2012 elämä kallistuu, jos ajaa autolla ja pitää ihanista turhuuksista, kuten kampaajalla käynnistä ja makeisista. Mielipahaa voi lievittää esimerkiksi designpääkaupunkivuoden monissa tapahtumissa.

1. Vaalikoneet käyntiin

Tammikuun loppuun mennessä tiedämme, kätteleekö Linnan juhlissa seuraavina kuutena vuotena presidentinvaaligallupien tähänastinen ennakkosuosikki Sauli Niinistö, kampanjamukeillaan koreileva Paavo Väyrynen, kaikkien aikojen nuorin ehdokas Paavo Arhinmäki, keskivertodemaria oikeistolaisempi Paavo Lipponen vaiko maailmankansalainen Pekka Haavisto. Paikkaa tavoittelevat myös rkp:n Eva Biaudet ja kristillisten Sari Essayah.

2. Helsingistä designpääkaupunki

Helsinki pukeutuu fiineihin kuteisiin, kun sen ylle lasketaan ensi vuodeksi designpääkaupungin mantteli. Luvassa on muun muassa muotinäytöksiä, mutta myös käytännön ratkaisuja, kuten äitiyspakkauksen ulkoasun uudistaminen. Myös Kelan etuustietojärjestelmät (40 kpl) ja niihin liittyvät tukijärjestelmät ja apurekisterit (90 kpl) uudistetaan – vihdoinkin.

3. Korkeampi pysäköintivirhemaksu ja rengaslukko

Ensi vuosi tulee nykyistä kalliimmaksi pysäköinnissä mokaileville, koska pysäköintivirheestä voidaan jatkossa rokottaa 20-80 euron pysäköintivirhemaksulla nykyisen 10-50 euron sijaan. Ajoneuvoon voidaan myös kiinnittää sen liikuttamisen estävä rengaslukko, jos pysäköintivirhe on venähtänyt kahden vuorokauden pituiseksi.

4. Uudet puheenjohtajat, uudet politiikan tuulet?

Euroopan unionia luotsaa tammikuusta lähtien eteenpäin puheenjohtajamaa Tanska. Yhdysvallat aloittaa G8-maiden puheenjohtajana ja Meksiko G20-maiden puheenjohtajana. YK puolestaan saa viisi uutta väliaikaista jäsentä Azerbaidzanista, Pakistanista, Marokosta, Guatemalasta ja Togosta.

5. Köyhille leveämpi lompakko?

Toimeentulotuen perusosaan tulee ensi vuoden alusta lähtien kuuden prosentin korotus ja yksinhuoltajien toimeentulotuen perusosaa korotetaan 10 prosenttia. Tästä varmasti ilo irtoaa, koska korotusten jälkeen yksin asuvan aikuisen perusosa nousee 25,15 euroa ja alaikäisten lasten perusosat 13,33-17,60 euroa kuukaudessa. Yksinhuoltajan perusosan korotus on 44,43 euroa kuukaudessa.

Myös asumistuki nousee vuoden 2011 nykyisestä 270 eurosta noin 282 euroon vuoden 2012 loppuun mennessä.

6. Tupakat poissa silmistä, poissa mielestä?

Tupakkatuotteiden ja niiden tavaramerkkien esilläpito kielletään vähittäismyyntipaikoissa. Jos ei halua ostaa sikaa säkissä tai yllätyssavuketta askissa, voi tutustua myyntipisteessä tupakkatuotteiden kuvastoon. Jos oikein kauniisti pyytää, saa mukaansa tupakkatuotteista ja niiden hinnoista painetun kuvaston.

7. Kuvaohjelmien hovikatsojat työttömiksi

Kuvaohjelmalain uudistuessa Valtion elokuvatarkastamosta tulee Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus. Uudistuksen tiimellyksessä kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta luovutaan, mutta ikärajat säilyvät monen mielestään varhaiskypsän nuoren harmiksi ennallaan.

8. Alalle soveltumattomat opiskelijat pois koulun penkiltä

Vuoden 2012 alusta alalle soveltumattomat opiskelijat voivat menettää opiskeluoikeutensa. Lakimuutoksella yritetään parantaa potilaiden, asiakkaiden, liikenteen, alaikäisten ja työyhteisöjen turvallisuutta. Jatkossa opiskelijaksi ei päästetä niitä, jotka eivät ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykeneviä opiskelualaan liittyvään työhön, ja muiden ihmisten terveyttä tai turvallisuutta vaarantavilta opiskelijoilta voidaan jopa perua opiskeluoikeus.

9. Lääkärihelikopterien surrauspaikat selviävät

Elokuussa valitaan, mille kuudelle paikkakunnalle Suomessa sijoitetaan lääkärihelikopterien tukikohdat. Tähän mennessä tukikohdiksi on ehdotettu etelässä Vantaata, Tamperetta ja Turkua ja pohjoisessa Kuopiota, Oulua ja Rovaniemeä.

10. Kampaajalla käynti kallistuu

Kampaamopalvelujen arvonlisävero nousee ensi vuoden alusta nykyisestä yhdeksästä prosentista 23 prosenttiin, mikä näkyy myös asiakkaiden kuiteissa. Luvassa lienee siis entistä enemmän keittiön Fiskarseilla leikattuja hiuksia, joissa näkyy kahden kuukauden juurikasvu.

11. Herkuista tulee hintavampia

Herkkusuille vuosi 2012 tulee entistä kalliimmaksi, koska makeisten, jäätelön, alkoholin ja virvoitusjuomien valmisteveroa korotetaan. Makeisten ja jäätelön osalta vero nousee 95 senttiin kilogrammalta ja virvoitusjuomien osalta 11 senttiin litralta valmista juomaa.

12. Autoilijoille keppiä ja porkkanaa

Vuoden alusta dieselvero alenee 18 prosentilla - keskimääräisestä dieselautosta maksetaan siis vuodesta 2012 alkaen nykyisen 465 euron sijaan 380 euroa veroa vuodessa. Tämän lisäksi dieselpolttoaineen veroa kuitenkin korotetaan kahdeksalla sentillä litraa kohden, mikä arvonlisäverollisena hintana huoltoasemilla tarkoittaa noin 10 sentin korotusta polttoaineen hintaan.

Käytännössä esimerkiksi dieselautolla, josta maksetaan keskimääräistä dieselveroa, dieselvero alenee 85 eurolla. Jos polttoainetta kuluu kuusi litraa sadalla kilometrillä, häviää dieselverossa säästetty raha jo reilun 14 000 kilometrin jälkeen.

13. Sanomalehtien hinnat nousevat

Sanoma- ja aikakauslehdistä maksetaan ensi vuodesta lähtien samaa arvonlisäveroa kuin kirjoista, lääkkeistä ja elokuvalipuista, mikä tarkoittaa veroprosentin pomppaamista nollasta yhdeksään prosenttiin. Lehtien irtonumeroista ja sähköisistä lehdistä arvonlisäveroa maksetaan peräti 23 prosenttia. Muutos näkyy paitsi tilaajan kukkarossa, myös monen mediayhtiön budjettiosaston unettomina öinä.

14. Maailmanloppu?

Maailmanloppu koittaa maya-intiaanien kalenterin mukaan vuoden 2012 lopussa. Myös New age -ajattelijat ovat samoilla linjoilla. Muut voivat poksautella rakettinsa rauhassa.

lähteet: STT, www.finlex.fi, Autoliitto

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.