Mainos

Vuotos-yhtiö kiittelee vesilakia

Vuotos-hanketta valmisteleva Kemijoki Oy pitää hallituksen esitystä uudesta vesilaista hyvänä, koska se nopeuttaa lupakäsittelyä.

Kemijoki Oy pohjustaa edelleen kiisteltyä tekoallashanketta, mutta yhtiön toimitusjohtajan Aimo Takalan mukaan Vuotoksen rakentamislupaa ei todennäköisesti jätetä nykyisen hallituksen aikana.

- Lupa-asiaan on ehkä parempi palata myöhemmin, Takala arvioi poliittista tilannetta.

Vihreät ovat vastustaneet kiivaasti pohjoisen tekoaltaiden rakentamista ja asia on erityisen hankala Vanhasen hallitukselle.

Lakiin esitetään säännöstä, jonka mukaan aluehallintoviraston olisi pyydettävä valtioneuvoston lausunto yhteiskunnan kannalta tärkeässä vesitaloushankkeessa.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) arvioi, ettei valtioneuvoston lausunto-oikeus avaa mitään takaporttia Vuotoksen altaalle. Braxin mukaan lausunto-oikeudella ei ole mitään juridista merkitystä.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.