Mainos

Vuotovahinkojen määrä jyrkässä kasvussa

Vuotovahingot ovat 20 vuoden aikana lähes viisinkertaistuneet. Vesiputkistovuodot aiheuttavat vakuutusyhtiöille vuosittain lähes 100 miljoonan euron korvausvelvoitteet.

Samalla kun palo- ja murtovahingot ovat vähentyneet, vakuutusyhtiöiden vuotovahinkokorvaukset ovat nousseet 1980-luvun alun noin 10 miljoonasta viime vuoden lähes 100 miljoonaan euroon. Nyt vaaravyöhykkeessä ovat 1960- ja 1970-luvulla rakennetut ja jo pitkälle ruostuneet putkistot.

- Rakennuskannan vanheneminen tietyiltä osin ja sitten huollon ja kunnossapidon laiminlyöntiäkin on tietysti syynä, teknisen palvelun asiantuntija Minna Haapaniemi IF-Vahinkovakuutus Oy:stä kertoo.

Vakuutusyhtiöiden mukaan 25-30 vuotta vanhojen talojen vesiputkistot kannattaisikin uusia kokonaan.

- No meillä on toimeksiantojen määrä luokaa tuhat kappaletta vuodessa, mutta osa niistä toimeksiannoista on tietysti näitä asuntokauppojen yhteydessä tehtäviä tutkimuksia. Itse kosteusvahinkojen määrä saattaisi olla lukumäärää kuutisensataa kappaletta, toimitusjohtaja Juha Rissanen E-P:n Rakennuskuivaus Oy:stä kertoo.

Vuotovahinkojen ennaltaehkäisy on vaikeaa, sillä putkistot on yleensä piilotettu rakenteisiin. Yksi käytännön neuvo vakuutusyhtiöltä kuitenkin tulee.

- Huolehtia suihkun jälkeen pesuhuone kuivaksi, eli lasta siellä pesuhuoneen nurkassa ja kaapia vedet viemäriin mihin ne kuuluu, Haapaniemi painottaa.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 5.1.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.