Mainos

Wahlroosin toimet syvensivät 90-luvun lamaa?

Epävirallisen elämäkerran mukaan Björn Wahlroos varoitti ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä markan devalvaatiosta etukäteen 1990-luvulla.

Suomessa 1980-luvun kasinotalous oli loppunut ja talous kiristymässä kovaa vauhtia. Tuoreessa Tuomo Pietiläisen ja Tampereen yliopiston Tutkivan työryhmän kirjoittamassa Björn Wahlroosin epävirallisessa elämäkerrassa kerrotaan, miten Wahlroos todennäköisesti varoitti yrityksiä ja sijoittajia etukäteen Suomen markan devalvaatiosta.

Varmaa tieto ei ole vielä tänäkään päivänä, mutta Björn Wahlroos - Epävirallinen elämänkerta -kirjassa todetaan, että silloisen Suomen Yhdyspankin varatoimitusjohtajana toimineen Wahlroosin toimilla oli vaikutusta devalvaatioon. Hän muun muassa puhui useaan otteeseen devalvaatiosta julkisuudessa.

– Erityisesti Ruotsissa hän oli ottanut asian esiin ja maininnut työkeikallaan puheessaan, että tulee devalvaatio, varautukaa, tuolloin valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen (kok.) kertoo kirjassa.

Myös Suomen Pankissa tiedettiin, että Wahlroos neuvoi ulkomaisia pankkiireja.

– Nallella oli tietty näkemys ja me toivoimme, ettei hän olisi toitottanut sitä ulkomailla, mutta näin kävi, muistelee Suomen Pankissa työskennellyt ekonomisti kirjassa.

Kirjan mukaan rahan arvoa olisi pystytty ehkä ilman Wahlroosin toitotusta alentaa hallitummin. Kirjan mukaan Wahlroos siis käytännössä neuvoi asiakkaitaan varmistamaan sijoituksensa vaihtamalla markat muihin valuuttoihin. Kasvava rahanvaihtovirta johti lopulta kirjan mukaan rahanvaihtohysteriaan vuoden 1991 lopulla.

Kirjassa kerrotaan, että SYP:in johto yritti hiljentää Wahlroosin devalvaatiopuheita, mutta ei siinä kovin hyvin onnistunut.

– Wahlroos tuskin ajoi toimillaan kansan etua. Devalvaatio on erittäin edullinen vientiyrityksille, mutta huomattavan tuskallinen tavallisille kansalaisille ja kotimarkkinayrityksille. SYP:n yritysasiakkaista suuri osa oli nimenomaan isoja vientiyrityksiä. Kehottamalla yrityksiä varautumaan devalvaatioon pankki suojasi omia etujaan, todetaan kirjassa.

Wahlroosin ja Suomen markan devalvaatiosta 1990-luvulla on kirjoittanut aikaisemmin Risto Uimonen Viinasen elämäkerrassa Iiro Viinanen: henkilökuva. Uimonen kirjoitti aikoinaan, että Wahlroos kehotti oman leirinsä teollisuusjohtajia varautumaan devalvaatioon.

Suomen markka päästettiin kellumaan vuonna 1992.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.