Mainos

Wallin ei kerro aikeistaan vielä

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin ei kerro edelleenkään tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Hän mainitsi perjantaina RKP:n puoluekokousseminaarin yhteydessä STT:lle, että ennen sunnuntaisia henkilövalintoja hän ei puhu mitään aikeistaan.

Sunnuntaina RKP:lle valitaan uusi puheenjohtaja. Ehdolla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja euroedustaja Carl Haglund. Jos Haglund valitaan, Wallin siirtynee syrjään puolustusministerin paikalta kunnallisvaalien jälkeen.

Sen sijaan, jos Henriksson valitaan, tilanne on toinen. Periaatteessa Wallin voisi jatkaa hallituksessa. Hän on kuitenkin jo aiemmin korostanut, että päätösvalta on uudella puheenjohtajalla.

Puoluekokous alkaa varsinaisesti lauantaiaamuna. Perjantaisessa seminaarissa puoluekokousväki käsitteli 44-kohtaista kunnallisvaaliohjelmaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.