Mainos

Wallin tiedotustilaisuudessa: Tietovaje yksin minun vikani

Puolustusministeri Stefan Wallin (r) totesi hetki sitten alkaneessa tiedotustilaisuudessaan tehneensä virheen puolustusvoimauudistuksen valmisteluasiassa.

– Ei ollut mahdollista julkisuudessa avata kesken olevaa valmistelua, koska aineisto ei ole julkista. Nyt on käynyt selväksi, että on päässyt syntymään tietovaje hallituksessa. Se on täysin minun vikani, Wallin sanoi.

Hänen mukaansa sama koskee myös puolustusvoimien sisällä vallinnutta tietovajetta. Wallin sanoi aliarvioineensa puolustusvoimauudistuksen sensitiivisyyttä.

Wallinin mukaan kaikki hallintouudistukset tarvitsevat jossain vaiheessa poliittista konsultaatiota. Hänen mukaansa pääesikunta halusi puolustusvoimauudistuksessa ohjausta.

– Oma tulkintani perustui kielilakiin, jonka mukaan vähintään yksi joukko-osasto on ruotsinkielinen.

Wallin kertoi antaneensa pääesikunnalle ohjausta 3-4 miniseminaarissa viime syksyn aikana. Sekä pääesikunnan että Wallinin mukaan se sujui hyvässä hengessä ja yhteistyössä.

(MTV3)

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 21.3.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.