Mainos

WHO: Suomalaiset tupakoivat vähiten Euroopassa

Suomen lisäksi myös Ruotsissa tupakoidaan vähän.

Säännöllisesti tupakoivan aikuisväestön osuus on Euroopan alueella kakkein pienin Suomessa eli 23 prosenttia, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO:n tekemä selvitys. Raportista selviää, että kaiken kaikkiaan Suomen linja tupakoinnin suhteen on Euroopan tiukimpia.

Suomen lisäksi myös Ruotsissa tupakoidaan vähän. Ruotsissa kuitenkin nuuskan käyttö, jota selvityksessä ei huomioitu, on miehillä lähes yhtä yleistä kuin tupakointi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Tupakka kallista Norjassa

WHO:n raporttiin selvitettiin viittä tupakointiin liittyvää keskeistä aluetta Euroopan maissa. Näitä olivat tupakoinnin yleisyys, tupakkaan liittyvä oikeudellinen sääntely, tupakan kulutuksen taloudellinen sääntely ja ohjaus, tupakanvalistuksen taso sekä tupakkapoliittiset linjaukset yleensä.

Selvitys kertoo, että esimerkiksi useimmissa Euroopan maissa ravintolassa tai pubissa tupakointia on rajoitettu jossain määrin. Työpaikkatupakointia puolestaan on rajoitettu osittain monissa EU-maissa ja jotkut maat, kuten Suomi, Ruotsi, Alankomaat ja Italia ovat kieltäneet sen kokonaan.

Tupakka-aski maksaa eniten Norjassa, Englannissa ja Turkmenistanissa, joissa kaikissa hinta nousee reilusti yli viiden euron. Myös Suomessa tupakat ovat verrattain kalliita.

WHO:n selvitys julkistettiin Helsingissä pidettävässä kansainvälisessä virkamieskokouksessa, jossa 44 eurooppalaisen maan terveysministeriön edustajat miettivät tulevaisuuden tupakkapoliittisia linjauksia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 01.08.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.